"Minun viimeiseen syntiini? huusi Zarathustra ja nauroi suuttuneena omia sanojansa: mikä minulle sitten säästettiin viimeiseksi synnikseni?"
— Ja vielä kerran Zarathustra vaipui ajatuksiinsa ja istuutui jälleen suurelle kivelle ja mietiskeli. Äkkiä hän hypähti pystyyn —
"Sääli! Sääli korkeampaa ihmistä kohtaan! huudahti hän, ja hänen kasvonsa muuttuivat vaskisiksi. Hyvä! Sillä — oli aikansa!
"Minun kärsimykseni ja minun säälini — mitä niistä! Pyrinkö minä sitten onneen? Minä pyrin työhöni!
"Hyvä! Jalopeura tuli, minun lapseni ovat lähellä, Zarathustra kypsyi, minun hetkeni tuli: —
"Tämä on minun aamuni, minun päiväni alkaa: ylös nyt, ylös, sinä suuri keskipäivä!" — — Näin puhui Zarathustra ja jätti luolansa, hehkuvana ja voimakkaana kuin aamuaurinko, joka pimeistä vuorista nousee.
Loppu.
End of Project Gutenberg's Näin puhui Zarathustra, by Friedrich Nietzsche