"Sitävarten minun täytyy astua syvyyteen, niinkuin sinäkin iltaisin teet meren taa mennessäsi ja vielä Tuonelalle valoa tarjoot, sinä yltäkylläinen tähti!
"Sinun laillasi minun täytyy laskeutua, kuten ihmiset sanovat, joiden luo lähteä tahdon!
"Siunaa siis minua, sinä levollinen silmä, joka kadehtimatta voit katsoa liikaakin onnea!
"Siunaa sitä maljaa, joka tahtoo yli laitojensa kuohua, jotta vesi siitä kultaisena valuisi ja kaikkialle kantaisi sinun onnesi kuvastelun!
"Katso! Tämä malja tahtoo jälleen tyhjentyä, ja Zarathustra tahtoo jälleen tulla ihmiseksi."
— Näin alkoi Zarathustran laskeutuminen.
2.
Zarathustra astui yksin alas vuorta eikä kukaan kohdannut häntä. Mutta kun hän saapui metsiin, seisoi äkkiä hänen edessään vanhus, joka oli jättänyt pyhän majansa, etsiäkseen juuria metsästä. Ja näin puhui vanhus Zarathustralle:
"Ei ole outo minulle tämä vaeltaja: monta vuotta sitten kulki hän tästä ohi. Zarathustra oli hänen nimensä; mutta hän on muuttunut.
"Sillä kertaa sinä kannoit tuhkasi vuorille: tahdotko tänään kantaa tulesi alas laaksoihin? Etkö pelkää murhapolttajan rangaistusta?