"Niin, minä tunnen Zarathustran. Kirkas on hänen silmänsä, eikä hänen suunsa kätke yhtään saastaa. Eikö hän kulje tietänsä kuin tanssiva?
"Muuttunut on Zarathustra, lapseksi on Zarathustra tullut, herännyt on
Zarathustra: mitä tekemistä sinulla nyt on nukkuvien joukossa?
"Kuten meressä elit sinä yksinäisyydessä, ja meri kantoi sinua. Voi, sinä tahdot maihin astua? Voi, sinä tahdot jälleen itse laahata ruumistasi?"
Zarathustra vastasi: "Minä rakastan ihmisiä."
"Miksi, sanoi pyhä mies, läksin minä sitten metsään ja erämaahan?
Enkö senvuoksi, että rakastin ihmisiä ylen paljon?
"Nyt rakastan jumalaa: ihmisiä minä en rakasta. Ihminen on minulle liian epätäydellinen asia. Rakkaus ihmiseen tekisi minusta lopun."
Zarathustra vastasi: "Mitä puhuin minä rakkaudesta! Minä annan ihmisille lahjan."
"Älä anna heille mitään", sanoi pyhä mies. "Ota heiltä mieluummin jotakin pois ja kanna sitä heidän kanssaan — se on heille parasta: jos se vaan sinulle on hyvä!
"Ja jos tahdot heille antaa, niin älä anna enempää kuin almu: ja anna heidän vielä sitäkin kerjätä!"
"En, vastasi Zarathustra, minä en anna almua. En ole kyllin köyhä tehdäkseni sitä."