Pyhä mies nauroi Zarathustralle ja puhui näin: "Pidä sitten huoli siitä, että he ottavat vastaan aarteesi! He ovat epäluuloisia erakoita kohtaan eivätkä usko, että me tulemme mitään lahjoittamaan.
"Meidän askelemme kaikuvat heistä liian yksinäisiltä heidän kaduillaan. Ja kun he yöllä vuoteissaan kuulevat jonkun miehen käyvän varhain ennen auringon nousua, niin he miettivät: minne varas aikoo?
"Älä mene ihmisten luo, jää metsään! Mene mieluummin eläinten luo! Miksi et tahdo olla kuten minä karhu karhujen joukossa, lintu lintujen joukossa?"
"Ja mitä tekee pyhä mies metsässä?" kysyi Zarathustra.
Pyhä mies vastasi: "Minä teen lauluja ja laulan niitä, ja kun teen lauluja, niin minä nauran, itken ja mörisen: niin ylistän minä jumalaa.
"Laululla, itkulla, naurulla ja mörinällä minä ylistän sitä jumalaa, joka on minun jumalani. Mutta minkä lahjan annat sinä meille?"
Kun Zarathustra oli kuullut nämä sanat, tervehti hän pyhää miestä ja sanoi: "Mitä olisi minulla, teille annettavaa! Mutta päästäkää minut pian täältä, etten ottaisi mitään teiltä pois!" — Ja sitten he erosivat toisistaan, vanhus ja mies, nauraen kuin kaksi poikaa.
Mutta kun Zarathustra oli yksin, puhui hän sydämelleen näin: "Olisiko se mahdollista! Tämä pyhä vanhus ei ole metsässään kuullut vielä mitään siitä, että jumala on kuollut!" —
3.
Kun Zarathustra tuli lähimpään kaupunkiin, joka on metsien laidassa, näki hän paljon kansaa torille kokoontuneena; sillä kuulutettu oli, että siellä esiintyy nuorallatanssija. Ja Zarathustra puhui kansalle näin: