Tuhannen polkua on olemassa, joilla ei vielä milloinkaan ole kuljettu, tuhannen terveyttä ja elämän kätkettyä saarta. Tyhjentämätön ja salassa oleva on yhä vielä ihminen ja ihmisten-maa.
Valvokaa ja kuunnelkaa, te yksinäiset! Tulevaisuudesta tulee tuulia salaisin siivenlyönnein; ja herkkiin korviin saapuu hyviä sanomia.
Te, jotka tänään olette yksinäiset, te muista eroavaiset, teistä on kerran tuleva kansa: teistä, jotka itsenne valitsitte, on valittu kansa kasvava: — ja siitä yli-ihminen.
Totisesti, elpymisen paikaksi on maa kerran tuleva. Ja nyt jo lepää uusi, terveellinen tuoksu sen ympärillä, ja uusi toive!
3.
Kun Zarathustra oli sanonut nämä sanat, vaikeni hän kuten se, joka ei ole sanonut viimeistä sanaansa; kauan hän punnitsi sauvaa epäillen kädessään. Viimein hän puhui näin: — ja hänen äänensä oli muuttunut.
Yksin minä lähden nyt, oppilaani! Lähtekää tekin nyt pois ja yksin!
Niin minä tahdon.
Totisesti, minä neuvon teitä: lähtekää minun luotani ja varjelkaa itseänne Zarathustralta! Ja paremmin vielä: hävetkää hänen takiaan! Kenties hän petti teitä.
Tiedon ihmisen ei täydy ainoastaan osata rakastaa vihollisiaan, vaan myöskin osata vihata ystäviään.
Huonosti palkitaan opettaja, jos alati ollaan vain oppilaita. Ja miksi te ette tahdo riipoa minun seppelettäni?