Te kunnioitatte minua; mutta entä, jos teidän kunnioituksenne jonakin päivänä kaatuisi. Kavahtakaa, ettei kuvapatsas lyö teitä kuoliaaksi!
Te sanotte, että te uskotte Zarathustraan? Mutta mitä Zarathustrasta!
Te olette minun uskovaisiani: mutta mitä kaikista uskovaisista!
Te ette olleet vielä etsineet itseänne: silloin te löysitte minut. Niin tekevät kaikki uskovaiset; senvuoksi ei mistään uskosta ole mihinkään.
Nyt käsken minä teidän kadottamaan minut ja löytämään itsenne; ja vasta sitten, kun te kaikki olette kieltäneet minut, tahdon minä palata luoksenne.
Totisesti, toisin silmin, veljeni, minä olen sitten etsivä kadonneitani; toisella rakkaudella minä olen teitä rakastava.
Ja kun teistä kerran vielä on tullut minun ystäviäni ja saman toiveen lapsia: silloin minä tahdon olla kolmannen kerran luonanne, jotta minä juhlisin kanssanne suurta keskipäivää.
Ja tämä on se suuri keskipäivä, kun ihminen seisoo puolimatkassa rataansa eläimen ja yli-ihmisen välillä ja juhlii tietänsä iltaan korkeimpana toiveenaan: sillä se on tie uuteen aamuun.
Silloin sortuva on siunaava itseään, senvuoksi, että hän on ylimenevä; ja hänen tietonsa aurinko on oleva hänelle puolipäivässä.
"Kuolleet ovat kaikki jumalat, nyt me tahdomme, että yli-ihminen eläisi" — tämä olkoon kerran suurena keskipäivänä meidän viimeinen tahtomme! —
Näin puhui Zarathustra.