Ja miten tahdotte te elämän kestää ilman tätä toivoa, te tietäväiset?
Te ette liene syntyneet käsittämättömään ettekä järjettömään.
Mutta että teille, ystävät, kokonaan sydämeni ilmaisisin: jos jumalia olisi, miten voisin sietää sitä, etten ole jumala? Siis ei ole mitään jumalia.
Tosin johdin minä päätelmäni, mutta nyt se johtaa minut. —
Jumala on otaksuma: mutta kuka joisi kuolematta kaiken sen tuskan, jonka tämä otaksuma on synnyttynyt? Onko luovalta ryöstettävä hänen uskonsa ja kotkalta sen leijailu kotkan-avaruuksissa?
Jumala on ajatus, joka tekee kaiken suoran käyräksi ja kaiken kiinteän kieppuvaksi. Miten? Aika olisi poissa, ja kaikki katoavainen vain valhetta?
Ajatella tätä on pyörrytys ja huimaus ihmisluille, ja vielä vatsalle kuvotus: totisesti, pyörätaudiksi kutsun minä sellaisia otaksumia.
Pahaksi kutsun minä sitä ja ihmisviholliseksi: kaikkea tuota opetusta yhdestä ja täydestä ja liikkumattomasta ja kylläisestä ja katoamattomasta!
Kaikki katoamaton — on vain vertausta! Ja runoilijat valhettelevat liian paljon. —
Mutta ajasta ja tulemisesta tulee parhaiden vertausten puhua: kaiken katoavan ylistystä ja vanhurskauttamista tulee niiden olla!
Luoda — se on suurta lunastusta kärsimyksestä ja elämän kevyeksi käymistä. Mutta jotta luova voisi olla olemassa, juuri senvuoksi tarvitaan kärsimystä ja paljon muutosta.