Niin, paljon katkeraa kuolemista tulee teidän elämässänne olla, te luovat! Siten olette te kaiken katoavaisen puoltajia ja vanhurskauttajia.
Siksi että luovan itsensä pitää olla lapsi, joka uudelleen syntyy, täytyy hänen myös tahtoa olla synnyttäjä ja synnyttäjän tuska.
Totisesti, kautta satojen sielujen minä tietäni kuljin ja kautta satojen kehtojen ja synnytyskipujen. Monet jäähyväiset minä jo lausuin, minä tunnen sydäntä särkevät viimeiset hetket.
Mutta niin tahtoo luova tahtoni, kohtaloni. Tai, jotta sen teille rehellisemmin sanoisin: juuri sellaista kohtaloa — tahtoo minun tahtoni.
Kaikki tunteva kärsii minussa ja on vangittuna: mutta tahtoni tulee alati luokseni vapauttajana ja ilontuojana.
Tahtominen vapauttaa: tämä on oikea oppi tahdosta ja vapaudesta — siten julistaa Zarathustra sen teille.
Ei-enää-tahtoa ja ei-enää-arvostella ja ei-enää-luoda! oi, että tuo suuri väsymys aina pysyisi kaukana minusta!
Tietämisessäni tunnen minä ainoastaan tahtoni synnytys- ja syntymishalun; ja jos tietämisessäni on viattomuutta, riippuu se siitä, että siinä on tahto synnyttämään.
Pois jumalasta ja jumalista houkutteli minut tämä tahto, mitä olisi silloin luotavaa, jos jumalia — olisi!
Mutta ihmiseen pakottaa se minua yhä uudelleen, palava luomistahtoni: niin on vasaralla pakko kiven kimppuun.