Oi, te ihmiset, kivessä nukkuu eräs kuva, kuvieni kuva! Oi, että sen täytyy kovimmassa, rumimmassa kivessä nukkua!
Nyt raivoaa vasarani julmasti hänen vankilaansa vastaan. Kivestä lentelee sirpaleita: mitä koskee se minuun?
Päättää tahdon minä sen: sillä eräs varjo tuli luokseni — hiljaisin ja kevyin kaikista olennoista tuli kerran luokseni!
Yli-ihmisen ihanuus tuli varjona luokseni. Oi, veljeni! Mitä kuuluvat minulle nyt — jumalat! —
Näin puhui Zarathustra.
Sääliväisistä.
Ystäväni, herjapuhe saapui ystävänne tykö: "katsokaa Zarathustraa!
Eikö hän kulje joukossamme kuin eläimien joukossa?"
Mutta paremmin puhuttu on näin: "tietäväinen kulkee ihmisten joukossa kuten eläinten joukossa."
Mutta ihmisen itsensä nimi on tietäväiselle: eläin, jolla on punaiset posket.
Mistä se johtuu? Eikö siitä, että hän on saanut liian usein hävetä?