[1] J. E. Strömborg: Biografiska anteckningar om Johan Ludvig Runeberg.
Seitsenvuotiaana Fredrika rupesi lukemaan Karl-veljensä johdolla, joka veli oli hyvin omituinen, mutta lahjakas nuorukainen. Opetustapa oli varsin kummallinen: Saksan ja Ranskan oppiminen kävi siten että kaksi ensimmäistä vuotta luettiin yksinomaan kielioppia, sitten sai oppilas omin päin ruveta kääntämään ja kuulustelussa tehdä selkoa sanoista y. m. Hän, kuten muutkin sen ajan tytöt, sai käyttää paljon aikaa vierasten kielten oppimiseen. Muihin tiedon haaroihin ei luotu suurtakaan huomiota.
Fredrikan kivulloisuus oli syynä siihen että vanhemmat lähettivät hänet 13-vuotiaana Raaheen, siinä toivossa, että ilmanmuutos häntä vahvistaisi. Siellä hän asui enonsa, kruununvouti Bergbomin luona, jonka iloisessa lapsilaumassa tehtiin monta hauskaa kepposta. Siellä hän myöskin sai lukea; opettajana oli vanhin serkku, joka oli saanut kasvatuksensa Tukholmassa.
Siihen aikaan eivät Fredrikan vanhemmat enää asuneet Pietarsaaressa. V. 1809 oli isä tullut hallituskonseljin raha-asiaintoimituskunnan kamreeriksi ja perhe oli muuttanut Turkuun. Kun Fredrika palasi Raahesta sinne, poikkesi hän Pietarsaareen. Sukulainen kun oli, kävi hän Runebergin perheessäkin ja näki silloin ensi kerran vastaisen puolisonsa.
Tästä kohtauksesta kertoo Z. Topelius: — "Kun Fredrika Tengström äitinsä kanssa saapui Runebergille, oli Johan Ludvig, siihen aikaan pitkä lukiolais-roikale, juuri palannut kalastusretkeltä. Vankka voileipä kädessä hän seisoi ruokasalissa päivettyneenä, avojaloin, tukka pörrössä ja puku pahanpäiväisesti tahrattuna. Kauhukseen kuuli hän äidin porstuassa ottavan vastaan vieraita; hänellä ei ollut pakenemisen mahdollisuutta, sillä vierasten täytyi kulkea ruokasalin kautta vierashuoneeseen ja ruokasalista ei ollut ovea muualle kuin porstuaan ja vierashuoneeseen. Säikähtyneenä hän pujahti erään oven taakse piiloon. Mutta nuorukainen ei tullut ajatelleeksi että hänen paljaat jalkansa saattavat näkyä oven alta. Hetken päästä kuuluikin makea nauru: vieraat olivat heti huoneeseen astuessaan keksineet karkulaisen, joka kutsuttiin tervehtämään. Avojaloin ja hämillään Johan Ludvig näinmuodoin tutustui tulevaan puolisoonsa."
Fredrika kävi nyt jonkun aikaa Turussa erästä koulua, jonka johtajattarena oli muuan rouva nimeltä Johnsson, ja jossa opetettiin saksankielellä. Muutaman kuukauden kuluttua hän muutettiin toiseen Turun kouluun, tuohon aikanaan hyvin kiitettyyn Salmbergin pensionaattiin, jota hän kävi vuoden. Hänen opettajansa, rouva Anna Salmberg, oli merikapteenin leski ja syntyään englantilainen. Kaikki aikalaiset, jotka hänestä puhuvat, sanovat häntä sivistyneeksi ja rikaslahjaiseksi naiseksi, johonka oppilaat hartaasti kiintyivät. Fredrikakin oli hänen läheisessä ystävyydessään ja vielä monta vuotta koulusta lähdettyäänkin jatkoi kirjevaihtoa hänen kanssaan. Tässäkin oppilaitoksessa luotiin päähuomio vieraihin kieliin. Siitä Fredrika sai sellaisen kielitaidon, että hän luki sujuvasti ranskaa, saksaa ja englannin kieltä, vieläpä lukiessaan ilman vähintäkään vaikeutta suoraa päätä käänsi vieraskielisen kappaleen ruotsiksi. Näin ollen oli aivan luonnollista, että hän, 16-vuotiaana koulun päätettyään, sai aina olla ääneenlukijana silloin kuin perhe oli koolla.
Kodissa noudatettiin ajan tavan mukaan ankaraa järjestystä ja kaikkien täytyi iltaan kello seitsemään asti ahkerasti tehdä työtä kodin hyväksi ja kello 9 oli jokaisen määrä olla levolla, kynttilät sammutettuina. Tällaisissa oloissa ei Fredrikalla ollut paljon aikaa lukemiseen, piirustukseen, vesimaalaukseen, sametille maalaamiseen, tekokukkien valmistukseen y. m. tehtäviin, joihin hänellä oli suuri taipumus. Maalaamiseen hän tavallisesti käytti sunnuntai-iltapäiviä.
Isän kuoltua 1824 tapahtui perheessä monellaisia muutoksia. M. m. luotiin Fredrikan taipumuksiin oikeutettua huomiota, sillä hän alkoi saada tuloja akvarelleistaan ja samettimaalauksistaan. Täten hän ansaitsi kaikki rahat omiin tarpeihinsa, vieläpä kokosi pienen pääomankin, 400 riikintaaleria, joilla sitten morsiamena hankki itselleen kapiota. M. m. oli hän maalannut rullakaihtimet kaikkiin arkkipiispan ikkunoihin. Mutta siihen aikaan ei pidetty oikein sopivana että "säätyläisnainen" ansaitsi rahaa omalla työllään; siitä syystä Fredrikan töitä täytyi myödä aivan salaa.
Strömborg mainitsee biograafisissa muistiinpanoissaan, joista ylläolevat tiedot ovat otetut, että Fredrika nuoruudessaan yhä edelleen oli yhtä hiljainen ja itseensä sulkeutunut kuin lapsenakin. Hänen vanhin sisarensa Carolina, naimisissa professori Bergbomin ja sitten toisen kerran professori Tengströmin kanssa, oli kaunis ja yleiseen suosittu. Häntä Fredrika suuresti ihaili, ja jos hän sai jonkun kauniin vaatekappaleen tahi koristuksen, niin hän heti oli valmis antamaan sen sisarelleen, joka hilpeällä ja herttaisella luonteellaan herätti kaikkialla iloa ja vilkkautta.
Fredrika taas karttoi seuraa ja usein, kun oli vieraskutsut tahi tanssiaiset, täytyi äidin nuhteilla taivuttaa hänet menemään muitten nuorten joukkoon. Lukeminen oli jo pienestä pitäin hänen hupaisin ajanviettonsa ja hän kirjoitti runoja jo koulua käydessään; mutta nuo mieliharrastuksensa hän kaikesta päättäen koetti pitää muilta salassa. Sittenkin ympäristö sai niistä joskus vihiä. Eräs aikalainen kertoo että hän 15-vuotiaana, kun arkkipiispa Tengströmillä oli Paraisissa kutsut, omaistensa hämmästykseksi luki kaikkien kuullen oman sepittämänsä kertomuksen. Hänellä kun oli ääneenlukeminen ikäänkuin virkana kodissa, oli hän tottunut lukemaan tavattoman nopeasti, joten hän kerkisi lukea paljon. Valitettavasti oli hänen kasvatuksensa, vaikka se olikin paljoa parempi kuin muitten sen ajan tyttöjen, kuitenkin niin puutteellinen ettei hän lukenut sanottavasti muuta kuin kaunokirjallisuutta. Kenties se painostava tunne, että tietämättömyys oli hänen omaa kehitystään ehkäissyt, on syynä siihen että hän sittemmin niin hartaasti ja vakuuttavasti vaatii perusteellisempaa kasvatusta tytöille. Omaan kokemukseen perustuu nähtävästi myöskin se lämpö ja into, jolla hän myöhemmin koetti sanoin ja töin ahdistaa tuota työn halveksimisesta johtuvaa väärää käsitystä, ett'ei sivistyneen naisen muka sovi tehdä työtä palkan edestä.