Syysk. 20 p. —37.
— — Sinä et voi kuvitella, kuinka minä täällä elän erilläni muusta maailmasta, sinä käsität, että minä tarkoitan kirjallista maailmaa, sillä tieteellinen ja valtiollinen maailma minua huvittaa niin vähän, että minä en edes luo silmäystä sanomalehtiinkään, jotka kuitenkin näissä asioissa voisivat auttaa minua pääsemään tuosta minun täydellisestä tietämättömyydestäni ajan tapausten suhteen. — — Tämän paikkakunnan elämää en vielä voi sanottavasti arvostella — — mutta tuota viihtymyksen tunnetta, joka syntyy siitä, ett'ei tarvitse valita sanojaan, koska tietää olevansa varma siitä, etteivät toiset ymmärrä väärin — sitä minä suuresti kaipaan, kun vielä lisäksi kuulun niihin ihmisiin, joiden aina on ollut vaikea seurustella vierasten kanssa. — —
Viihtyykö Runeberg vai ei, sitä minun on vaikea sanoa. Luonnollista on, että hän kaipaa paljon, ja käsittääkseen kuinka paljon kaivattavaa hänellä on, täytyy tuntea kuinka sielustaan ja sydämmestään hän oli kiintynyt siihen todellakin harvinaisen sivistyttävään ja sivistyneeseen henkeen, joka vallitsi niissä nuorissa miehissä, joiden kanssa hän Helsingissä seurusteli. Mutta samalla hän on siinä kohden onnellinen, että kaikki ihmiset ja kaikki harrastukset herättävät hänessä mielenkiintoa. Hän sanoi kerran minulle: — — "Minusta tuntuu kuin voisin kirjoittaa täällä paljon, minulla on mielessäni niin paljon valmista, jota tahtoisin kirjoittaa ja sinä tiedät, etten minä koskaan kirjoita kesällä vaan ainoastaan talvella — ja elämä täällä, onhan sekin tavallaan talvea." En kuitenkaan luule, että me kumpainenkaan olemme oikeastaan kärsineet siitä, mitä ikäväksi sanotaan. Kotini on hauska, lapset ovat yleensä olleet terveitä ja kilttejä, minulla puolestani on ollut niin tyyni ja iloinen aika, että se epäilemättä on elämäni valokohtia.
Toukok. 15 p. —38.
— — Siellä oli tänä iltana mamseli ***, tuo kaunis, Runebergin "Hannan" ilmeinen kaksoissisar. Ihana kuin enkeli, suloinen, hieman vallaton, sanomattoman sulava liikkeissään. Joka ainoa liike ilmaisee: "oi, kuinka hauska on olla kaunis", — mutta niin suloisella ja lapsellisen luontevalla tavalla, ettei se vähääkään loukkaa. Hän on, kuten sanottu, Hannan ilmeinen kuva. Minä pidän niin paljon hänestä, tahtoisin pitää hänet luonani saadakseni hyväillä häntä. Hän muistuttaa vähän Azourasta, mutta enemmän Hannaa."
Marrask. 11 p:nä —38 päivätty kirje päättyy sanoihin: — "Runeberg istuu omassa huoneessaan valvomassa muutamia koulupoikia, jotka — kuten tavallista sunnuntaisin — ovat suorittamassa jälkeenistuntoaan." —
Tammik. 24 p:nä —39 hän kertoo pienen pojan syntymästä.
— —- "Runeberg olisi ollut taipuvainen antamaan hänelle Jonaksen nimen Almqvistin mukaan." — Asia kun ratkaistiin arvalla, joutui "Jonas" tappiolle.
Hänen terveytensä oli yhä edelleen heikko. Tammik. 4 p:nä —41 hän kirjoittaa:
— — "Koko minun sisällinen olemukseni on niin lamassa, ett'ei mikään voi oikein innostuttaa minua. Usein tahtoisin itkeä tietämättä mistä syystä. Se on kiittämättömyyttä ihmisessä, joka elää niin onnellisissa oloissa kuin minä, mutta neljän kuukauden vankeus vuoteessa, se jo yksinänsä lamauttaa mieltä, etenkin kun sen lisänä vielä on tuo suunnaton raukeus ja voimien vähyys, joka minua vaivaa. Musiikkia en ensinkään jaksa kuulla, se rasittaa minua niin, että muutaman minuutin kuluttua olen aivan sairas."