Jouluk. 10 p. —34.
— — Minun täytyy myöntää, että minä puolestani en voi olla ylpeilemättä siitä, että meidän sukuun kuuluu kolme miestä, joiden muistoa on kunnioitettu kuten Porthanin, Chydeniuksen ja Tengströmin (piispan). Omituista, lapsellista on asiata lähemmin ajatellessa, tällainen ylpeys, mais c'est plus fort que mois, (se on minua vahvempi) sanoi rouva Salmberg. — —
— — Minä lähetän sinulle pienen pöntön puolukkapäärynöitä, jotka minä syksyllä keitin. — — Minä muistelen että sinä sanoit niistä pitäväsi, kunpahan ne nyt olisivat sinusta hyvänmakuisia! Katteeksi on pantu puolukoita, jotta ne suojelisivat päärynöitä, ne kun ovat pahoja homehtumaan; nuo puolukat sinun täytyy kuoria pois. Olisin halusta lähettänyt kilohailiakin, mutta minulla ei ole koko syksynä ollut edes kunnia nähdä, vielä vähemmin maistaa sitä laatua tavaraa; tänä vuonna on kilohailimaailmassa varmaankin ollut kova katovuosi." — —
Syksyllä 1836 Runebergille syntyi toinen poika, ja sen jälkeen äiti oli kauan sairas ja heikko. Seuraavana vuonna toukokuussa tapahtui muutto Porvooseen, jonne Runeberg, kuten tiedetään, tuli lyseon lehtoriksi, ja jossa perhe asui hänen kuolemaansa asti. Rouva Runeberg kaipasi suuresti pääkaupunkiin jäänyttä rakasta ystäväpiiriä. Alussa häntä ei laisinkaan miellyttänyt uusi olinpaikka.
—- "Meidän elämämme menee täällä tavallista yksitoikkoista menoaan", kirjoittaa hän ystävälleen. — — "Herrat vierailevat innokkaasti keskenään, mutta heidän ja naisten välille "on suuri juopa kiinnitetty". Kyllä minusta olisi mieluista muuttaa takaisin Helsinkiin." —
Kesäisin perhe oleskeli Kroksnäs'issä, joka paikka pian tuli rouva Runebergille rakkaaksi. Suuresti hänen mieltänsä myöskin näkyy virkistäneen matka, jonka hän teki vuotta jälkeen Porvooseen muuttamisen. Käytiin Punkaharjulla, Imatralla, Savonlinnassa, Sortavalassa y. m. paikoissa. Hän kirjoittaa tästä:
— — "Monet paikkakunnat, joiden kautta matkustimme, saattoivat meitä ajattelemaan, että ulkomaalaiset eivät ole aivan väärässä kuvatessaan Suomea autioksi ja sivistyksen puutteessa olevaksi maaksi. Näki ikäviä seutuja, jotka eivät olleet samallaisia kuin Hämeen ja Pohjanmaan viljelemättömät maisemat ja vielä vähemmin ne muistuttivat viljeltyjä ja siistiä rannikkoseutujamme. Ei maanviljelystä, siellä täällä vain joku viheliäinen kaski; asujamet ovat siinä määrin kaskenpoltolla raastaneet ja hävittäneet maan, ett'ei silmänkantamalla useinkaan näe muuta kuin jonkun kitukasvuisen puunvesan, joka on vaivoin päässyt maasta nousemaan, mutta ei ennätä puolta kyynärää korkeammaksi, ennenkuin se uudelleen poltetaan poroksi. Imatran näimme, mutta se ei varmaankaan esiintynyt loistossaan; siinä sanottiin olevan tavattoman vähän vettä. Mutta tuskinpa se koskaan voinee kauneudessa kilpailla Kyröskosken kanssa, ei ainakaan nyt. Runebergin mielestä se oli kuin myllynränni, jättiläisten rakentama tosin, mutta sittenkin myllynränni. — — Luonnon ihmeen, vähän huomatun, mutta verrattoman ihanan olemme nähneet; se on tuo niin sanottu Punkaharju lähellä Savonlinnaa. Anna anteeksi, Hebe kulta, mutta sitä täytyy Hämeen harjujen sanoa "sedäksi"!
Hänen sisällisen ja ulkonaisen elämänsä vaiheita lähinnä seuraavina vuosina kuvaavat parhaiten Augusta Lundahlille kirjoitetut kirjeet. Siitä syystä painatamme tähän niistä muutamia otteita:
Ilman päivämäärää.
— «Taaskin vuosi kulunut loppuun. — — Olkoon alkava vuosi sinulle runsaan ilon vuosi, joka kuljettaa kintereillään pitkän rivin iloisia tovereita, eli oikeastaan jälkeläisiä, sillä saattaahan melkein sanoa, että jokainen uusi vuosi syntyy edellisen sylistä. Toivotan sinulle tyyneyttä, iloa ja rauhaa, johon sekaantukoon huolia niin vähän kuin mahdollista, mutta en minä ymmärrä "rauhan valkoisia kyyhkynsiipiä" tahi muuta tuollaista kiiltokorua, jommoista vast'ikään luin eräässä kirjeessä. Sinun täytyy pitää hyvänäsi — minun arkipuheluni paperille pantuna.