Orjuuden puolustajat sanoivat: — mustilla on paljon parempi nyt, kuin jos he olisivat vapaita. Heidän ei tarvitse pitää huolta huomispäivästä, mikä olisi vastenmielistä heidän lapselliselle ja kevytmieliselle luonteelleen. Useimmat isännät ovat hyviä, ainoastaan poikkeuksittain on huonoja olemassa. He pitelevät orjiaan paremmin kuin moni muu palvelijoitaan. Orjilla ei ole mitään hätää, ja jos he saisivat vapautensa, he eivät ymmärtäisi panna siihen arvoa.
Totta on, että orjuus moniaalla ilmestyi miedoimmassa muodossaan, erittäinkin pohjoisemmissa seuduissa, joissa pellon-viljelys oli pää-elinkeinona. Jos isäntä oli hyväluontoinen mies, tyytyi hän vähitellen kasvavaan tuloon eikä pakoittanut orjiansa julmaan työhön. Hänen puolisonsa otti huostaansa naiset ja lapset, neuvoi heitä ompelemaan ja lukemaan, antoi heille opetusta kristinuskossa, istutti heihin rehellisyyttä, raittiutta, siveellisyyttä. Isäntäväki kehoitti orjiansa pitämään avioliittoa pyhänä, hoitamaan lapsiansa hyvin ja harjoittamaan kristillisiä hyveitä. Herran ja palvelijan väli oli niin isällinen ja kaunis, että, ken sitä näki, melkein mieli yhtyä orjuuden-puoltajain kiitospuheisin.
Mutta tämän liikuttavan kuvan takana seisoi kauhea kummitus, ja se kummitus oli laki. Niinkauan kuin laki piti kaikkia näitä ihmisolentoja, joiden sydämet sykkivät ja tunteet elivät, ainoastaan yhtä monena kaluna, jotka olivat isännän omia; niinkauvan kuin hellimmänkin isännän erehdys, ymmärtämättömyys, onnettomuus tai kuolema saattoi minä päivänä hyvänsä vaikuttaa, että heidän täytyi vaihtaa hellästi hoivaeltu ja suruton elämä semmoiseen, jossa toivoton kurjuus ja raskaimman työn rasitus odotti, — niin kauvan oli mahdotonta toimittaa mitään pysyväistä hyvää orjuudenjärjestelmän vallitessa.
Mutta valokohdat eivät liioin olleet niin yleiset kuin orjuuden-puoltajat väittivät. Päin vastoin olivat ne poikkeuksia, joiden rinnalla kurjuus sitä elävämpänä pisti silmiin.
Joka kaupungissa, joka kylässä pidettiin orjamarkkinoita, joissa isät, äidit ja lapset myytiin kuin luontokappaleet ja joissa ostajia kiisteli heitä katsellen. Ostaja avasi heidän suunsa, tunnusteli heidän käsivarsiaan ja sääriään ja naputteli heitä selkään, aivan kuin hevoshuijarit meidän markkinoillamme. Monet naiset pakoitettiin pukeutumaan hyvin huomattavaan tapaan, jotta halulliset ostajat heihin iskisivät silmänsä. Lapset riistettiin äitien sylistä ja myytiin »neekerinsyöttäjille», miehille, jotka elivät ostamalla pikkulapsia ja sitten muutaman vuoden perästä niitä kunnon hintaan myymällä. Naitu vaimo myytiin yhtäänne, mies toisaanne, ja molemmat pakoitti tavallisesti uusi omistaja ottamaan uuden puolison, heidän vastedes synnyttämillänsä lapsilla kartuttaakseen omaa omaisuuttansa. Jos he edellisen palveluksensa aikana olivat säästäneet talteen vaatteita tai muuta kalua, saattoi uusi isäntä poistaa heiltä kaikki ja myydä tavarat omaksi hyväkseen.
Markkinoilta kuljetettiin myydyt orjat pienissä laumoissa, useimmiten kahlittuina kiinni toinen toiseensa kuin eläimet, uuden omistajan kartanoon. Siellä sullottiin ne n. s. orjakoppeihin, pieniin valkoisiin, katoksen tapaisiin, savilattialla varustettuihin hökkeleihin, jotka olivat vähän matkan päässä isännän talosta. Yllänsä viheliäiset vaatteet, joita heillä ei ollut aikaa pesemään eikä paikkaamaan, täytyi heidän tehdä työtä auringon noususta myöhäiseen iltaan saakka nevaisilla riisivainioilla tai poimia puuvillaa hehkuvassa auringon helteessä. Voi sitä, joka väsyi taikka pyörtyi! Voi sitä, jonka vasu ei osoittanut säädettyä painomäärää, kun päivätyön hedelmä punnittiin! Hänen seljässään oli pian työnajajan ruoskan veriset jäljet.
Kotiin tullessaan orja usein oli niin väsynyt, että töin tuskin jaksoi valmistaa halvan iltaruokansa keitetyistä riisistä tai hiiloksilla paistetuista käymättömistä maissijauho-kakuista. Uupuneena heittäysi hän alas likaiselle, kovalle, vanhoista puuvillajätteistä tekemällensä vuoteelle ja uinahti hetkisen rauhaan, alkaaksensa seuraavana aamuna samaa kurjaa elämää uudestaan.
Vaikka laissa sanottiin, ett'ei orjia saisi pitää työssä enemmän kuin 15 tuntia, eivät voitonhimoiset isännät pitäneet siitä mitään, vaan pakottivat kiireenä elon-aikana väkensä työhön öisin päivin, pyhinä ja arkioina. Tähän kiihoitti heitä tuo Etelän maatilan-omistajissa vallitseva kilpailu-halu saada ensimäisenä elonkorjuunsa toimitetuksi. Kylmäverisesti he laskivat voittavansa enemmän, kuten sanottiin, kuluttamalla pian pois väkensä ja sitten uutta ostamalla, kuin säästämällä sitä. Tästä tuli, että väkevät miehet semmoisten isäntien työssä kestivät kuusi seitsemän vuotta, heikommat sitä vastoin ainoastaan pari, kolme. Kun nuo ihmisraukat epätoivon partaalla pyrkivät karkuun, käytettiin verikoiria heidän jälkiänsä etsimään. Näitä koiria orjanomistajat pitivät vasituisesti tätä tarkoitusta varten. Ja monen karanneen orjan nuo villit pedot repivät kuoliaaksi tai tekivät ikuiseksi raajarikoksi, ennenkuin orjanomistaja ennätti riistää uhrin heidän hampaistaan! Niitä, jotka elävinä joutuivat takaisin herrainsa luo, pidettiin kovin pahasti. Senpä tähden useimmat karkulaisista ennemmin valitsivat kuoleman kuin antautuivat herrainsa haltuun. Monet herrat myöskin merkitsivät orjansa, estääksensä heitä kaikista pako-yrityksistä. Tämä kävi sillä lailla, että he hehkuvilla raudoilla polttivat nimensä alkukirjaimet orjan käteen, korvaan taikka poskeen.
Jos miesten kohtalo oli kova, niin oli naisten sitäkin surullisempi. Nuorina ollessaan kävivät he tavallisesti kädestä käteen toiselta isännältä toiselle, joka myi heidät jälleen, kerjettyään kyllästyä heihin. Vanhoiksi tultuaan pantiin he kovaan ulkotyöhön, jossa pian heittivät henkensä kuumuuden ja julman pitelemisen johdosta. Harvoin saivat he pitää lapsensa, jotka usein kyllä otettiin heiltä pois, päästyään kaikkein ensimäisestä lapsuuden-ijästä. Valkoisten miesten rikollisesta yhteydestä neekerinaisten kanssa syntyi kokonainen eri ihmisluokka, joita sanottiin mulatt'eiksi ja kvadron'eiksi ja joilla oli melkein yhtä vaalea iho kuin heidän isillänsä. He olivat useimmiten erinomattain kauniita ja sentähden myöskin hyvin haluttua ja kallishintaista tavaraa. Kauniista kvadronitytöistä maksettiin 5,000, jopa 6,000:kin markkaa. Mutta näilläkään onnettomilla ei ollut minkäänlaisia inhimillisiä tai kansallisia oikeuksia. Päin vastoin olivat he, varsinkin naiset, puhtaita mustia surkuteltavammat, koska heitä pidettiin mitä häpeällisimpiä tarkoituksia varten ja pakoitettiin viettämään elämäänsä paheen palveluksessa.
Isännän täydellisesti vastuuton asema orjaansa kohden sai kaikellaisia vallattomuuksia aikaan ja vaikutti, kuten kaikkinainen tirannius, paatumusta sen harjoittajissa. Orjain rääkkääminen, jota isännän lapset näkivät, juurrutti heihinkin julmuutta ja tukehutti kaikkein luonnollisimmat inhimilliset tunteet. Senpä tähden he täysikasvuisina saattoivat katkomistaan katkoa hellimmätkin perheen-siteet orjainsa keskuudessa. Niin, kun mies joutui rahapulaan, myi hän usein omat, orjattaren kanssa synnyttämänsä lapset. Hänen kuollessaan myi hänen poikansa omat sisarensa ja veljensä, jotka ehkä olivat melkein yhtä valkoiset kuin hän ja olivat saaneet yhtä hyvän kasvatuksen kuin hän. Sillä varsin usein tapahtui, että rikkaat miehet antoivat avioliitossa syntyneet lapset kasvaa yhdessä niiden lasten kanssa, jotka orjatar oli heille synnyttänyt, varsinkin jos nämä olivat tyttöjä ja kauniita tyttöjä. Nämä myytiin sitten isänsä ja herransa kuoltua suurista summista. Kuinka pitkälle paatumus meni, tuskin voinemme tässä kertoa. Hienot vallasnaiset, jotka tänään hartaina istuivat kirkossa, saattoivat huomenna lähettää nuoren orjattaren, vähäpätöisen virheen tähden, raakojen miesten ruoskittavaksi. Kauppamiehet, joita pidettiin »heränneinä», antoivat armotta, arvelematta myydä velkamiestensä orjat, saadakseen rahansa takaisin.