Kuinka oli mahdollista, kysyttäneen, että kristitty yhteiskunta saattoi kärsiä moista petomaisuutta?
Sen voi selittää ainoastaan yhdellä tavalla: niin pian kuin kansakunta tinkii oikeuden-tuntonsa kanssa, ei enää ole minkäänlaisia takeita siitä, mihin pohjattomaan syvyyteen se vaipua voi. Voitonhimo oli ensiksi tuonut orjuuden maahan ja ymmärtänyt, maan lakeja ja valtiomuotoa kiertämällä, pitää sitä pystyssä. Kun kerran oli leveälle polulle astuttu, oli myöskin helppoa käydä pitemmälle. Tottumus lievensi laitoksen luonnottomuutta ja julmuutta. Moni, joka olisi ollut valmis liekehtimään tulisimpaan harmiin muualla vallitsevan vääryyden ja sorron tähden, katseli kylmäkiskoisesti orjuutta omassa maassa. Jumaliset luottivat raamattuun. »Siinähän orjuutta sallitaan.» Käytöllisesti viisaat selittivät suoraan, että maanviljelys ja teollisuus ilman orjitta kävisi mahdottomaksi.
»Neekerit ovat sitä paitse alhaisempaa rotua», sanottiin, ilman mitään inhimillisiä tunteita korkeammassa merkityksessä. Ne epäkohdat, jotka seurasivat heidän asematansa, eivät muka olleet suuremmat kuin ne, »jotka seuraavat kaikkia olosuhteita perheen ja yhteiskunnan elämässä».
Tähän tuli vielä se seikka, että me ihmiset kaikki olemme aikamme lapsia. Sentähden käsitämme yhteiskunnan ilmiöitä ympärillämme oman aikamme tajunnalla. Mitä tämä pitää oikeana, se on myöskin oikeaa joukkojen silmissä, kunnes ihmiskunnan etenevä kehitys luopi esiin edistyneemmän käsityksen oikeudesta. Tästä syystä on kaikkinaista valtaa alussa katsottu oikeaksi, vieläpä Jumalan tahdon ilmaukseksi. Muutakin, jota nyt pidämme luonnottamana, kuten esim. patricion ja läänitysherran valtaa, on aikanansa arveltu luonnon järjestykseksi ja Jumalan tahdoksi. Sama oli laita Amerikassa orjanomistajan valtaan nähden. Tätäkin pitivät enimmät täydellisesti oikeutettuna; ja niin pitkälle mentiin, että niitä, jotka uskalsivat nousta lausumaan sanansa sitä vastaan, syytettiin jumalallisen maailmanjärjestyksen mullistamisen yrityksestä.
Onneksi oli kuitenkin Amerikan kansan ydin vielä myrkystä vapaa. Oli kaikkina aikoina pieni ihmisparvi olemassa, jotka tarmonsa takaa vastustivat orjuutta, ja niiden luku kasvoi varmasti, vaikka hitaasti.
Kuten jo mainittiin, oli suuri eroitus pohjoisten ja eteläisten valtioiden käsityksessä. Tästä tuli, että, vaikka esim. Bostonin kaupunki ennen aikaan oli jonakuna orjakaupan keskuksena Pohjassa ja vaikka perhe-orjia siellä pidettiin yleisesti, sikäläinen väestö kuitenkin aikaisemmin kuin Etelän alkoi käsittää ja tunnustaa orjuuden peri-aatteen vääryyttä. Muistokirjoissa mainitaan, että muutamat kvääkäri-kunnat jo v. 1727 julkisesti lausuivat sanansa orjuutta vastaan. V. 1780 vapautti kvääkärikunta Newportissa, Rhode Islandin valtiossa, orjansa ja sitoutui luopumaan kaikkinaisesta orjakaupasta. Kvääkäripappi Elias Hick lienee ollut ensimäisiä, jotka julkisesti saarnasivat orjuuden pahennuksesta. Se tapahtui tämän vuosisadan alussa. Myöskin Elias Hickin oppilas, kvääkärinainen Lucretia Mott, piti niin aikaiseen kuin 1829 orjuutta vastaan useita esitelmiä. Pohja alkoi, sanalla sanoen, pitää tätä laitosta häpeäpilkkuna vapaan Amerikan valtiosäännössä. Etelä päin vastoin ei ainoastaan arvellut sitä välttämättömäksi elinehdoksi, vaan vieläpä oivalliseksikin järjestelmäksi, jota yhteiskunnan tuli kaikin tavoin kartuttaa ja edelleen kehittää. Siten taimi tässä kohden jo aikaisin jonkinmoinen jännitystilan siemen pohjoisten ja eteläisten valtioiden välillä. Mutta niiden lukumäärä, jotka nousivat orjuutta vastaan, oli vielä vähäpätöinen. Puhuttiin ja kirjoitettiin vähin siellä ja täällä orjain vapauttamisesta, mutta kaikki, mitä uskallettiin pyytää, oli asteettain tapahtuva vapautus. Orjuuden vastustajia ei kuultu eikä pidetty arvossa, heitä vain arveltiin hyväntahtoisiksi haaveksijoiksi, joille älykkäät ihmiset kohottelivat olkapäitään.
Silloin tapahtui v. 1819, että Missourin territorio[1] pyysi päästäkseen jäseneksi liittovaltioon. Siinä territorion valtiosäännön tarkastuksessa, joka tämän johdosta pidettiin, hyväksyi sen lainsäätävä kokous lain, joka kielsi orjuuden sen rajojen sisäpuolella. Missouri oli eteläpuolella vapaiden ja orjavaltioiden sovittua rajaa. Näiden viimemainittujen edustajat ja kannattajat kongressissa päästivät huikean huudon »laittomuudesta», »itse otetuista oikeuksista» y. m. Useimmat vapaiden valtioiden edustajat äänestivät Missouri-lain puolesta, mutta enemmistö kongressissa oli orjuuden kannattajia, ja ehdoitus hyljättiin. Tämän kautta joutui orjuuden laitos ensimäisen kerran valtiolliseksi, politilliseksi asiaksi. Puolueita syntyi sen hyväksi ja sitä vastaan, ja sanomalehdissä ja kongressissa ruvettiin pohtimaan tuota kysymystä, olisiko eri valtioilla oikeus julistaa orjuutta pannaan rajojensa sisäpuolella. Puolueet nimittivät itsensä: abolitionistit (sanasta abolition = poistaminen, lakkauttaminen) eli orjuuden vastustajat, ja slaveristit (sanasta slavery = orjuus) eli orjuuden suosijat.
[1] Valtioita sanotaan territorioiksi, kunnes ovat saaneet niin paljon asukkaita, että voivat päästä Unionin jäsenkunniksi.]
Kysymys ei kuitenkaan vielä ollut »polttavaksi» käynyt. Se oli oikeastaan vain tietopuolinen, teoreetinen asia, jota pohdittiin valistuneempien ja sivistyneempien henkilöiden keskuudessa. Vasta Villiam Lloyd Garrison'ille oli suotuna herättää aikalaisissaan täyttä käsitystä orjalaitoksen häpeällisyydestä. Hänen vaikutuksestaan kävi orjakysymys raju-ilmaksi, joka oli saattava maailman mahtavimman tasavallan vapisemaan perustuksiansa myöten.
Kuten niin monet muutkin etevät henkilöt oli Garrison syntyisin köyhistä vanhemmista. Hän syntyi v. 1805 Newburyportissa Massachusettsin valtiossa ja lähetettiin aikaisin oppiin erään suutarin luokse. Kun hän huomattiin liian heikoksi tähän ammattiin, päätettiin hänestä tehdä huonekalu-seppää, mutta tässäkään työssä hän ei kauvan pysynyt. Viimein tuli hän muutamaan kirjapainoon, ja nyt nähtiin, että hän oli päässyt oikeaan paikkaansa. Kirjapainosta tuli, kuten hänen oli itse tapana sanoa, »hänen lyseonsa ja yliopistonsa, josta hän lähti korkeimmalla arvosanalla varustettuna, pitkän ja ahkeran opetusajan perästä.»