— Ei se ollut muuta kuin minun käteni, jota liikutin pöydällä, — huomautin minä. — Meidän kätemme ovat kosteat kuumuudesta ja me olemme kaikki hermostuneet pitkästä istumisesta.
Syntyi tyytymättömyyden suhina.
— Odottakaa, kysytään vielä kerran, — sanoi mrs B. — Ystävät, antakaa anteeksi että kysyn vielä kerran. Ystävämme ei tiedä teistä mitään ja teidän täytyy sen vuoksi antaa anteeksi, että hän ei usko meitä. Vastaatteko, jos kysyn missä tahdotte istua? Täälläkö?
Ei vastausta.
— Tahdotteko istua itämaisessa huoneessa?
Hiljaisuus.
— Ystävät, ettekö tahdo vastata? Meidän takiamme, niin että saamme ystävämme vakuutetuksi teidän olostanne.
Ei vastausta. Pöytä oli närkästynyt. Mrs B. puhui nöyrästi anteeksi anoen, mutta henget olivat kuin hemmotellut lapset. He eivät vastanneet.
— Niitä ei saa kohdella epäluuloilla, — sanoi mr B. kiivaasti. — Sitten ne eivät tule. Ne vaativat luottamusta.
— Ei ole hätää, — sanoi mrs B. sovittaen. — Tulkaa, mennään itämaiseen huoneeseen. Minä luulen ihan varmaan ystäviemme tarkottavan, että menisimme sinne.