— Niin, tällaiselta hän näyttää. Se on kummallista — eikös ole? — että hän voi hengittää käärmeiden päiden kautta? Minäkin sitä kummastelin, sillä en minä häntä ihan tällaiseksi luullut. Se oli vaikea aika, jolloin minä häntä maalasin; minusta tuntui kuin olisi Jumala minut hyljännyt ja jättänyt minut sielunvihollisen haltuun. Sen sijaan on minulla ollut muita suloisempiakin näkyjä. Omituista on minun tavallani elää täällä maan päällä Jumalan valittuna todistajana. Kenties on teille jo kerrottu, että minun nimeni on kirjoitettuna n.s. kuningattaren huoneessa, Keopsin pyramiidissa, siis olen minä se todistaja, josta profeetta Esaias puhuu. Jumala ilmotti sen minulle Joulukuun 15 p. vuonna 1872 ja on sen jälkeen monta kertaa ja monella tavalla todistanut sen todeksi. Hän on käskenyt minun ilmottamaan hänen varotuksensa ihmisille. Ihmiset ovat halveksineet niitä ja siten tehneet elämän minulle katkeruudeksi. Mutta minä en sure sitä enää. Väsyneenä minä vaan ihmettelen, että ihmissuku ennemmin valitsee kärsimyksensä, kuin vastaanottaa sen ilosanoman, jota minä sille tuon.
Yksitoikkoisella, puolisurullisella äänellä hän yhä jatkoi kertomusta tehtävästään maan päällä. Seitsemänätoista vuotena oli Jumala hänelle ilmottanut tahtonsa. Nöyränä ja ihmetellen oli hän vastaan ottanut tiedon, että oli Kristuksen henkinen äiti, yhden arvoinen ja ikuinen kuin Pyhä Henki, joka hänen oli siittänyt. Ihmiset sanoivat sitä hulluudeksi, mutta Jumalan viisaus on lihalliselle mielelle hulluus. Vaikka hän oli ylennetty kaikkia muita, Neitsyt Maariaakin ylemmäksi, niin ei hän ollut ylpeä, sillä olihan hän aivan ilman omaa ansiotansa ylennetty Jumalassa.
— Mutta ymmärrättehän, — jatkoi hän vakavasti hymyillen, — että korkea arvoni vaatii minulta monta uhria. Minun täytyy melkein kokonaan pysyä erilläni ihmisten seurasta. Ylpeydestä minä en sitä tee, vaan kunnioituksesta siihen Herraan, jonka lähettiläs minä olen. Ymmärrättehän minua?
Erottaessa antoi miss G. meille kirjoituksensa: "Varotus papistolle", ja erään toisen kirjasen, jolle hän oli pannut nimeksi "Jumalan salaisuus ilmotettuna, varotus maailmalle; kirjoittanut Elisabeth Margaret G., Jumalan, Isän kaikkivaltiaan todistaja."
Koko ajan hän käyttäysi yhtä ystävällisesti, yhtä tasaisesti, kiitti kohteliaasti käynnistä ja pyysi tulemaan toistekkin. Hänen siellä työhuoneensa ovella seisoessaan tyynen ja hienon näköisenä, ei olisi tullut uskonkiihkoilijaa ajatelleeksikaan, jos ei hänen kamala taulunsa perkeleenpäineen olisi ilkkunut huoneen perältä.
Kummallista kyllä, spiritistit sanoivat häntä heikkomieliseksi, mutta kunnioittivat suuresti erästä naista, joka uskoi sielujenvaelluksen ja piti itseään Aspasiana. Saman naisen mies uskoi olevansa Caton uusi olemismuoto. Mitä törkeimpien petosten paljastukset eivät järkyttäneet spiritistien uskoa. Philadelphiassa istui korkeavirkainen mies vankina siitä syystä, että oli erään välittäjän, jo mainitun mrs K:n käskystä kuluttanut valtion varoja. New-Yorkissa kesti parast'aikaa oikeudenkäyntiä, jonka päähenkilöinä olivat eräs miljoonamies ja muuan välittäjä. Nämä väittivät olevansa avioliitossa, vaikka kummallakin oli elossa laillinen aviopuoliso. Monessa kaupungissa oli spiritistilääkäreitä ja niillä oli tulvimalla sairaita; parantaminen tapahtui kätten päällepanemisella ja henkien apuun vetoamalla. Bostonissa ja Chicagossa oli monta spiritistiseurakuntaa, joilla oli omat komeat kirkot, saarnaajat ja koulut. Niissä tiesi varmaan tapaavansa todellista lähimmäisenrakkautta, köyhien ja kärsivien auttajia. Spiritistit seuraavat tavallisesti innolla ajan kysymysten kehittymistä. Ja vaikka heidän salaperäiset menonsa syrjäisestä tuntuvat vastenmielisiltä, voittavat he luonteittensa ja elämänsä nuhteettomuudella tavallisesti lämmintä myötätuntoisuutta.
[Niagara.]
Jos lähdet New-Yorkista sitä rautatietä myöten, joka Hudsonjokea seuraten vie länteenpäin, näet ensin ympärilläsi iloisia, hedelmällisiä seutuja. Rata kulkee ihan joen äyrästä pitkin. Jyrkkien rantojensa välissä vyöryttelee leveä virta vesiään, vuoron päivänpaisteessa hupaisesti polvitellen, vuoron taas suorana teräsharmaana viivana venytellen viljavien ketojen poikki. Pieniä, somia joki-näköaloja, jotka ovat aivan kuin pienennyskuvat naisten viuhkoissa, vilahtelee toisen vuoron ohi, ja toisen vuoron taas katselemme kauniita, vakavia vuorimaisemia.
Syys-aikaan vallitsee metsissä hurmaava väriloisto. Ameriikan syksyt ovat siitä kuulut, erittäinkin Hudsonjoen tienoilla ja Uudessa Englannissa. Välkkyvän mustan vedenpinnan yli riippuvat haavan loistavankeltaiset ja villin kirsikkapuun tummanpunaiset lehvät, niiden lomista pilkkivät kiemurtelevan viiniköynnöksen ruskeankirjavat lehdet sekä rhododendronpensasten tulipunaiset ja vaaleat värit. Noiden hehkuvien värien takana seisovat harmaat vuoret ja havumetsät. Syys ei näytä valtansa aikana muuta tekevänkään kuin maalailevan päivät pääksytysten. Joka eri väri luontoa kaunistaa hänen isännöidessään. Hän vihaa talven yksitoikkoista pukua ja kiiruhtaa voimakkailla siveltimenvedoilla armastansa kirjailemaan, vaikka hän toisinaan ei ehdi muuta kuin ohimennen ripsutella punaista ja keltaista puille ja pensaille.