Työhuone oli erään suuren kivitalon 4:ssä kerrassa. Akkunoiden edessä riippui paksut persialaiset verhot.
Miss G. työnsi yhdet verhot syrjään ja alkoi näytellä maalauksiaan. Ne olivat keskinkertaisia jäljennöksiä eurooppalaisten mestarien tauluista ja täyttivät huoneessa kaksi suurta seinää. Kolmaskin seinä oli täynnä tauluja, mutta niitä peitti suuret verhot, eikä "taiteilijalla" näkynyt olevan halua niitä näyttelemään. Hän puhui sujuvasti, seurakeskusteluun tottuneen tavalla kolmivuotisesta olostaan Euroopassa. Suurempaa tai vähempää syvämielisyyttä tai omituisuutta, kuin matkakertomuksissa yleensä, ei hänenkään matkahavainnoissaan huomannut. Haaveksijaa ei näkynyt missään, tosin hän toisinaan sanoi sanottavansa hiukan konemaisesti ja hajamielisesti, ikään kuin olisi puhe ja ajatus liikkuneet eri aloilla, mutta kiihkoa tai levottomuutta ei voinut havaita. Hän oli nähtävästi seuraelämään tottunut, maailmaa matkustanut hieno nainen, tyyni ja arvokas samalla.
Vähitellen alkoivat hänen katseensa yhtenään harhailla peräseinän verhoihin. Vähän vielä epäröittyään näytti hän tehneen varman päätöksen ja lupasi nyt näyttää meille omintakeisia maalauksiaan.
Samassa hän veti verhot syrjään. Noin 2 neliökyynärän suuruisella taululla näkyi tummalla pohjalla 10 ympyränmuotoista esinettä, joista muutamat olivat valkeita, muutamat veripunaisia, muutamissa oli molempia väriä. Miss G. alkoi selittää tauluansa, tyynesti ja soveliaasti niin kuin ennenkin.
— Minä olen kauvan miettinyt synnin ja perkeleen valtaa ihmiseen. Vasta nyt on kysymys selvinnyt minulle. Näettekö tuota lumivalkeata palloa? Se on vastasyntyneen lapsen sielu. Perkeleessä ei ole mitään valtaa siihen, se on täydellisesti viaton. Katsokaa tätä toista palloa ja sen kapeata punaista juovaa. Se on muutaman vuoden vanha lapsi, johon perkele jo on tarttunut. Tämä, josta kolmas osa on punainen, on kääntymätön mutta luonnosta jalo sielu. Ymmärrättehän tarkotukseni? Punainen on synti, valkea on vanhurskaus. Katsokaa kuinka synti vähitellen hiipii sieluun! Enkös ole saanut sitä silminnähtäväksi! Ja tässä ovat vastakohdat korkeimmillaan: kas tätä punaista palloa ja sen tuskin huomattavaa valkeata reunaa. Se on synnin tahraama ja ijankaikkiseen kadotukseen tuomittu sielu, jota Jumalan armon toivo ympäröi. Ja tässä on sen vastakohta, lumivalkea pallo: lunastettu sielu, uskon kautta puhtaaksi pesty synnistä. Kauvan aikaa minulta meni ennenkun sain tämän lunastusjärjestelmän havainnollisesti nähtäväksi. Ei minun tarvinne sanoakkaan, että sillä tulee olemaan valtaava vaikutus. Se on oleva tulikekäle jumaluusoppineille, mutta papit ovat jo vanhastaan vihamiehiäni, erittäin senjälkeen kun julkaisin viimeisen kirjoitukseni. Teidän täytyy lukea se. Minä sain sen aineen, niinkuin kaikki muutkin tällaiset tietoni ilmestyksessä.
Tämän hän lausui yhtä tyynellä äänellä kuin edellisetkin puheensa.
— Onko teillä usein ilmestyksiä?
— On kyllä, vaikka riippuu se ajastakin. Minä olen viime aikoina ollut sangen siunattu siinä suhteessa ja olen saanut olla sangen ahkera. Tässä esim. on hyvän ja pahan tiedon puu — hän veti esille taulun, jossa näkyi kummallinen puu, jonkunlainen jalavan ja kastanjan välimuoto — tässä on kukka ja tässä on hedelmä. Te näytätte hämmästyneeltä. Kenties luulitte tekin niinkuin minä, että hedelmä oli enemmän omenan näköinen; minäkin niin hämmästyin kun ilmestyksessä näin, että se oli persikan näköinen. Olen saanut tehdä parastani, sillä näyt tulevat uudestaan, kunnes olen ne maalannut. Rasittavin tauluni oli perkeleen kuva. Tässä se on.
Hän paljasti taulun, josta hirvittävät, tulipunaiset ihmiskasvot luonnollisen suurina irvistelivät. Kähärä tukka oli tulipunainen, ohauksissa törröttivät pienet punaiset sarvet, korvista, sieramista, leuvasta, kaulasta ja niskasta kasvoi pitkiä tulipunaisia käärmeitä, joitten päät inhottavasti olivat yhdennäköiset kuin perkeleen punaiset kasvot. Kaikkein kamalimmat olivat silmät. Ne olivat kierot, punaisen ruskeat, silmäterät suuret ja mustat, ja niistä loisti niin pirullinen häijyys, että ainoastaan hullun mielikuvitus oli ne voinut luoda.
Miss G. esitteli pahanhengen hämmäilemättä ja tuttavallisesti, niinkuin yleensä tunnettua henkilöä esitellään.