Mark Twainin kertomistapa oli hidasta kaunopuheliaisuutta; samaa lajia kuin Suomen talonpojan. Hänen kasvonsa olivat jutun alussa umpimielisen näköiset, mutta loppupuolella loisti joka rypystä lystillisyys ja sydämmen hyvyys.
Neekereistä johtui puhe neekerilauluihin ja kaskuihin. Verrattoman lystikkäästi kertoi Mark Twain seuraavan jutun parhaalla Virgiinian murteella: — erään mustan kokin piti lähettää paisti sisään päivällispöytään, juuri kun hänen armaansa tuli häntä tervehtimään. Paisti oli oivallinen, mehevä hanhi ja hempukka heitteli siihen nälkäisiä silmäyksiä. Kiusaus voitti kokkiparan. Hän sivalsi pois hanhen toisen jalan ja työnsi sen kultansa kouraan.
Kun isäntä pöydässä ryhtyi paistia leikkaamaan, huomasi hän heti petoksen. Isäntä synkistyi, mutta ei puhunut mitään. Päivällisen jälkeen hän meni keittiöön ja kysyi kokkia. Kokki tuli vavisten.
— Kuinka sinä uskallat, Sam, varastaa jalat minun hanhiltani, ennenkun lähetät ne pöytään.
— Minä en ymmärrä, massa[24] — —
— Kyllä minä sinun opetan ymmärtämään. Kuinka sinä uskalsit leikata pois jalan hanhelta, joka meillä tänään oli puoliseksi?
— En minä leikannut, massa — —
— Vai niin? Vai et sinä leikannut! Mitenkäs sillä hanhella oli vaan yksi jalka?
— Mitenkäkö — — — niin — — — arvatenkin se oli luotu sellaiseksi.
— Sellaiseksi? — sinä luulet siis, että on yksijalkaisia hanhia?