XVIII.
Varhain seuraavana aamuna läksivät matkamiehemme rautatienasemalle.
Kalle ja Frits kantoivat arkkua ja ukot eväitä.
Nyt oli vain kysymys, mitä rataa heidän piti matkustaa.
»Kas tässä asuu leipuri», sanoi Swart, »ne ihmiset nousevat tavallisesti aikaisin. Minäpäs menen sieltä kysymään.»
Swart meni myymälään ja kysyi, tahtoisiko leipuri hyväntahtoisesti sanoa, mikä rautatie vei Belgiaan.
»Belgiaan? Belgiaan? Te kai tarkoitatte Schlesiaa?»
»On mahdollista, että sitä sanotaan sillä nimellä Berlinin kielellä», sanoi Swart.
Leipuri antoi tarvittavat tiedot, ja ystävämme menivät nyt sille asemalle, jolta juna läksi Schlesiaan.
Monien mutkien ja reistailujen jälkeen he osuivat pilettiluukulle, jossa eräs hyvin kohtelias herra pisti heidän käteensä paperilapun.
»Kas niin», sanoi Swart, »tällä passilla me voimme matkustaa vaikka halki koko maan, ja sittenhän on kaikki hyvin, jos on totta, mitä isäntämme eilen sanoi, että nimittäin olemme perillä jo ylihuomenna.»