Maks tähtäsi.
Koko katsomossa vallitsi niin täydellinen hiljaisuus, että olisi saattanut kuulla rotan juoksevan yli permannon.
Silloin Swart huusi ylhäältä parvelta:
»Hän ampuu! Hän ampuu! Älä ammu, älä ammu, senkin tyhmä piru!»
Vahtimestari talutti hänet oitis ulos.
Witt hiipi perästä.
»Herra», sanoi Swart, »ajetaanko minut pois senvuoksi, että tahdon pelastaa onnettoman ihmisen? Kyllä tämä menee jo todellakin liian pitkälle!»
Frits oli nyt yksinään jälellä.
Hän oli unohtanut koko ympäristönsä, hän ei kuullut eikä nähnyt muuta kuin mitä näyttämöllä tapahtui. Hän tunsi elävänsä täydelleen mukana, ja hän oli melkein varma, että tämä kaikki oli tapahtunut hänelle ja Dorotealle. Ja kun esirippu laskeusi, tuntui hänestä, että koko maailma oli hänet hyljännyt, että taivas oli häneltä sulkeutunut ja kaikki ollut mennyttä. Vain viimeisen laulun sävel soi vielä hänen sielussaan yhtä surullisena ja suloisena kuin Dorotean viimeinen sana:
»Hyvästi!»