XXII.
»Täällä me nyt taas olemme, herra Henrikki!» sanoi Swart.
»Minä arvasin sen.»
»Ja», jatkoi Swart, »viime yönä minä tuumin itsekseni, että taitaisi olla viisainta jättää koko matka sikseen. Me olemme viime yön viettäneet putkassa, ja muutenkin on meille tapahtunut niin paljon ikävyyksiä, että minä puolestani olen saanut tarpeeksi koko matkasta.»
»Niin, naapuri Swart», sanoi Witt, »Jumalan kiitos, että pääsimme jälleen vapaiksi. Minäkin luulen olevan viisainta, että palaamme kotia eukkojemme luo.»
»Se on helposti sanottu, naapuri, mutta kun sitten eukkomme kysyvät meiltä, olemmeko olleet Belgiassa ja miten matka luonnistui, niin mitä me heille vastaamme?»
»Vähät siitä!» sanoi Henrikki. »Se on senaikainen murhe ja siitä te kyllä selviätte. Minä neuvoisin teitä—vaikka se ehkä tuntuukin teistä väsyttävältä—jo tänään nousemaan postivaunuun, niin olette jo huomenaamulla Alt-Strelitzissä, ja lopun matkaa voitte käydä jalkaisin. Teidän tavaranne minä perin rautatieltä ja lähetän ne teidän jälestänne. Ja huomatkaas mitä sanon: jo huomenillalla istutte te kotona puurokuppienne ääressä!»
»Luulenpa että se olisi parasta», sanoi Swart.
»Siinä sinä olet oikeassa», sanoi Witt. »Se olisi kyllä parasta.»
»Ja jos se tuleekin vähän maksamaan meille, niin samantekevä», sanoi Swart. »No, hyvästi sitten, herra Henrikki! Kiirehdi nyt, naapuri, jotta pääsemme lähtemään!»