He olivat jo lähellä kotoa, heidän kylänsä oli aivan heidän edessään, mutta nyt alkoi sataa kuin saavista kaataen.
Ukko Swart kutsui Fritsin syrjemmälle ja sanoi hänelle:
»Kuules, poikani, minä tahdon kysyä sinulta yhtä asiaa: Enkö minä aina ole ollut sinua kohtaan hyvä isä? Enkö minä ole pitänyt sinusta huolta kuin ainoasta lapsestani? Vastaa, poika! Enkö minä aina ole katsonut sinun parastasi?»
»Olette, isä, te olette aina ollut minulle hellä isä!»
»Ja tahdon edelleenkin olla», sanoi Swart. »Ja mitä sinun kosintaasi tulee, niin saat nähdä, että minä harrastan sinun parastasi, ja jos äitisi panee vastaan, niin tule vain minun luokseni, kyllä minä autan sinua. Sinä saat Dorotean, siitä voit olla varma! Mutta nyt sinä et saa jättää minua pulaan—minä tosin voin siitä itsekin selvitä—mutta näetkös, minun ikäiseni mies ei mielellään halua tulla pahoinpidellyksi. Sinä tiedät, että äitisi on hyvin kiivasluontoinen, ja jos sinä nyt menet kotia ja kerrot hänelle kaiken, niin voi tapahtua, että hän tyyntyy eikä sano minulle vihoissaan mitään. Ei sinun lainkaan tarvitse valehdella, sillä valhe, poikani, on valhe, mutta totuutta sinun ei myöskään tarvitse sanoa hänelle, sillä se ei olisi hänelle hyväksi. Sinä voit mennä keskitietä ja sanoa, ettemme tulleet Belgiaan sen vuoksi, että meidät matkalla valtasi kauhea koti-ikävä. Me tulimme niin surullisiksi ajatellessamme, että olimme jättäneet hänet yksinään kotiin, ja sen vuoksi me päätimme matkustaa takaisin kotiin. Melkein näin sinun pitää sanoa. Mutta sinä et millään ehdolla saa kertoa, että me olemme istuneet putkassa ja että olemme olleet oikeuden edessä Strelitzissä! Älä myöskään virka hänelle sanaakaan rahoista, muista, ei sanakaan rahoista! Sinä tiedät, että äitisi on hyvin tarkka siinä kohden. Älä myöskään kerro hänelle mitään siitä, mitä meille tapahtui metsässä, äläkä siitä, että meidät ajettiin ulos teaatterista äläkä siitä, kuinka minun kävi rautatiellä!
Jos näistä sanot sanankin, niin minä en enää tule näkemään rauhallista hetkeä elämäni aikana.»
Frits lupasi olla vaiti, ja nyt lähtivät hän ja Kalle edeltäpäin kotiin.
Ukot istuutuivat pensaan juurelle, joka ei kuitenkaan suojellut heitä sateelta. He istuivat kotvan kyyrysissään, sanaakaan vaihtamatta.
Vihdoin sanoi Swart Wittille:
»Mitä on elämä, naapuri?»