Ja ukko Witt huomautti:
»Niin, se on totta kyllä!»
»Ja muoti on muoti, ja jokainen asia tahi esine, joka ei ole muotia, ei ole muotia, vaikka mitä tekisi. Muoteja on vain kolme, joita täytyy seurata», selitti lukkari vielä, »nimittäin sininen, keltainen ja punainen—muut eivät ole laisinkaan muotia.»
»No, Suhr, sanokaas nyt minulle sitten», sanoi Witt, »onko Kalle muodinmukainen? Tules tänne, poikani, ja anna lukkarin tarkastella itseäsi. Onko hän muodinmukainen?»
»Onpa kylläkin», sanoi lukkari, »punainen kaulahuivi, sininen takki ja keltaiset housut, ne sopivat säntilleen yhteen. Veli Witt, minä en tiedä mitään, mikä puuttuisi, ellei ehkä korkea kaulus.»
»Niin», sanoi ukko Swart, »siinä hän on oikeassa, ja olenhan minä aina sanonutkin, että semmoinen valkoinen kaulus se antaa oikein herramaisen muodon. Frits saa myös sellaisen kauluksen.»
Mutta missä oli Frits sillä aikaa?
Hän ja Dorotea istuivat käsitysten vanhan seljapuun alla. Dorotea rupesi katkerasti itkemään, kun kuuli, että Fritsin pitää lähteä matkalle ja että hän viipyisi niin kauan poissa. Fritskin olisi itkenyt, ellei se olisi ollut niin akkamaista miehelle. Mutta hän kietoi käsivartensa Dorotean vartalolle ja koetti lohduttaa häntä.
»Älä nyt itke, Dorotea! Tulenhan minä pian takaisin, ja silloin minä tuon sinulle jotakin kaunista.»
»Voi, Frits, minun sydämeni on pakahtua, kun ajattelen, että sinä lähdet pois. Mitäpä minä välittäisin lahjoista.»