»Kas tässä! Tässä on lapselle luumuja! Tule, tule, pian, pian, pian!»
Lapsi tulee hymyillen ja eukko ottaa sen syliinsä.
»Hän ei vielä osaa oikein kävellä», sanoo ukko Swart. »Hän ei oikein osaa säilyttää tasapainoa. Tuo pikkunen on paljon rotevampi.»
Ja Dorotea vie pienokaisen isoisälle, ja isoisä antaa hänen pidellä piippua ja kiikuttaa häntä polvellaan.
»Kuinka se on viisas ja ymmärtäväinen!» huudahtaa ukko Swart. »Se oikein repi piipun suustani. Kyllä siitä vielä tulee aika mies, kun joutuu!»
»Niin minäkin arvelen», sanoo lukkari. »Sanon sinulle, Swart, että sillä pojalla on kova luonto. Ajatteles, että se eilen istuessaan minun polvellani veti minua niin kovasti parrasta, että vedet tulivat silmiini. Sen minä sanon sinulle, Dorotea, että älä sinä anna niiden saada tahtoansa aina ja kaikessa, sillä se olisi pahennukseksi!»
Dorotea ottaa nyt taas pienoisen käsivarrelleen, suutelee hänen pientä suutaan ja taputtelee hänen poskiaan.
Ukko Swart istuu tuijottaen maahan niin syvämietteisesti. Hän näyttää ajattelevan erinomaisen tärkeitä asioita, ja näyttää kuin olisivat hänen mietteensä pitkien matkojen päässä.
Nyt hän taas kohottaa päätään ja hänen vanhoilla, ryppyisillä kasvoillaan loistaa ilo ja onnellisuus.
»Ei, Suhr», sanoo hän, »sitä minä en usko. Kyllä Dorotea kasvattaa lapset hyvin. Katsohan esimerkiksi Fritsiä! *Minä* olen lyönyt häntä, *äiti* on lyönyt häntä, ja *sinäkin* olet tehnyt parastasi, mutta kuitenkin meni hänen kasvatuksensa vinoon, sillä kun hänen tuli lähteä matkalle ulos maailmaan, oli hän tyhmä raukka. Eikä siitä matkasta ollut hänelle suurtakaan hyötyä—minun täytyy tunnustaa se. Mutta kas Dorotea, hän on tehnyt Fritsin siksi mieheksi mikä hän nyt on; pelkällä rakkaudella, hyvillä sanoilla ja suudelmilla ja hyväilyillä, hän vasta on tehnyt pojasta oikean miehen. Katsohan vaan! Dorotea on pelkällä lempeydellä saanut hänet semmoiseksi, että minun melkein täytyy hävetä vanhoina päivinäni poikani rinnalla. Se matka oli tyhmä juttu, mutta sen ansiota kuitenkin oli, että Frits ja Dorotea saivat toisensa, ja sen vuoksi älkäämme puhuko itse matkasta enää mitään. Ihmiset laskettelevat sukkeluuksiaan senjohdosta, mutta lasketelkoot! Eivät ne meihin satu! Eukko ja minä elämme nyt sovussa ja onnellisina, aivan kuin ensimäisinä hääpäivinämme, ja, naapuri, nekin hyvät päivät, joita sinä nyt vietät, ovat tulleet osaksesi Dorotean, vain Dorotean ansiosta… Ja katsohan nyt poikaa! Hänessä voit aivan selvästi nähdä, että sille, jonka parasta Jumala tarkoittaa, hän antaa hyvän vaimon!»