Juhanikin kurkisti vankkureihin ja totesi, että eväskorit olivat poissa.
Hän katseli tyhmistyneenä paikkaa, missä ne olivat olleet.
»Siunaa ja varjele!» huusi Swart, joka kurkisteli joka haaralle. »Olemmeko me todellakin kaikki noidutut? Vai olemmeko tulleet hulluiksi? —Mutta katsokaas, tuollahan ne riippuvat puussa. Siellä ne riippuvat kaikki. Antakaa kun lasken: yksi, kaksi, neljä—kuus—seitsemän! Ne ovat kaikki tallella!»
»Tällaista minä en ole vielä eläessäni nähnyt», sanoi ukko Witt. »En voi käsittää tätä.»
»Täällä kummittelee, sillä hyvä. Täällä rikeeraa paholainen joukkoineen», sanoi Kalle Witt.
»Tällä paikalla ei ole kaikki kuin olla pitäisi», sanoi ukko Witt.
»Ei», sanoi Juhani, »kyllä täällä vehkeilee paholainen.»
»Tämä kaikki on minusta kuin unennäköä», sanoi ukko Swart. »Mutta jonkun teistä täytyy kiivetä puuhun.»
Frits sanoi, ettei hän osannut kiivetä.
»Ja minä en myöskään voi kiivetä», sanoi Juhani. »Minun rupee päätäni niin huimaamaan.»
Nyt täytyi Kallen panna uudet housunsa alttiiksi, ei auttanut muu. Hän kiipesi ja saikin eväskorit onnellisesti alas—mutta kiilto hänen keltaisista housuistaan oli poissa.