»Nimi miellyttää minua», sanoi Witt. »Täällä mahtaa olla sangen hiljaista ja rauhallista. Ottakaamme veliseni, täältä kortteeri.»
»Nostakaa eväskorit alas rattailta, pojat! No, naapuri, menkäämme sisälle!»
Kun he tulivat ovelle, kuulivat he hirvittävää melua huoneesta.
»Etkös tule esiin, sen vietävä! Uskallapas vain suututtaa minua!» huusi naisen ääni.
»En tule», huusi toinen ääni, »en vähääkään välitä, oletko vihainen vai et.»
»Etkös vain tulekin sieltä pöydän alta! Revin silmät päästäsi!»
»Minä olen herra huoneessani eikä täällä ole akoilla mitään sananvaltaa.»
»Tule esiin, pelkuri! Senkin vaivainen porusäkki!»
Oli niin peloittava rähinä ja ähellys, että Swart ja Witt pelkäsivät suorastaan onnettomuuden tapahtuvan. He eivät kauempaa voineet kuunnella melua, vaan avasivat oven »Hiljaiseen rauhaan.»
Siellä istui räätäli pöydän alla pidellen molemmilla käsillään jaloistaan kiinni ja kiljui: