»Olipa sentään aika vahinko, että hukkasin piippuni,» sanoi Witt.
»Mitähän, jos polttaisin yhden sikarin.»
»Sikarit ovat niin kummallisia», sanoi Swart. »Luulen, että ne tekevät sinulle pahanelämän.»
»Eihän toki», sanoi räätäli Flick. »Niin voi kyllä käydä, jos sikari on huonoa lajia. Mutta minulla on niin erinomaista lajia, että kapalolapsikin voi niitä polttaa tuntematta lainkaan pahoinvointia. Ne maksavatkin minulle sievän summan: neljä taaleria tuhat.»
»Tuhannen tulimmaista», sanoi Witt, »nepä vasta mahtavat olla hyviä sikareja. Niitä minä tahdon polttaa yhden.»
»Oitis», sanoi Flick ja toi kourallisen tätä hienoa tavaraa.
Witt valikoi.
»Tämä on hyvä», sanoi räätäli. »Sytyttäkää se. No eikös se maistu hyvälle? Ja entäs hieno tuoksu sitten!»
Ukko Witt imi imemistään, mutta ei saanut kapinetta palamaan.
»Malttakaas», sanoi räätäli. »Älkääs hätäilkö! Jollei se tahdo palaa hyvin, niin purette toisen pään poikki. Se on juuri hyvän sikarin tuntomerkki.»
Ukko Witt puri ja piti sikaria kynttilän liekissä ja pisti sen sitten taas suuhunsa ja poltti ja veti ja imi.