Näin olivat nyt asiat. Kalle Vepupp oli mennyt tappelun alkaessa sisälle majataloon, tuumien: »tapelkoot nyt, sen vietävät», Flick oli paennut anniskeluhuoneeseen ja arvattavasti piiloutunut pöydän alle. Huonosti olisi ystävillemme varmaankin käynyt, ellei apua olisi tullut. Juuri ratkaisevassa silmänräpäyksessä tuli apua kahdelta taholta yhtaikaa. Matami Flick, »Hiljaisen rauhan» emäntä ja Juhani piiskoineen kiirehtivät apuun. Juhani veteli bassonsoittajaa piiskallaan ja matami hyökkäsi rummunlyöjän kimppuun iskien kyntensä hänen kasvoihinsa.
»Kirotut maankuleksijat!» huusi hän. »Vai te täällä hyökkäätte minun vieraitteni kimppuun!»
»Hurraa», huusi Frits, pidellen klanetinsoittajaa kauluksesta, »tässä hän nyt on!»
»Hurraa», huusi Swart, »nyt me olemme voittaneet! Tulkaas, pojat, niin annetaan heille vielä pieni sauna!»
Musikanteille olisi ehkä käynyt pahoin, mutta nyt oli katu täynnä ihmisiä, jotka kyselivät mikä täällä oli hätänä.
»Onpas kummallista», sanoi suutari Pikilanka, »nähdä tällaista menoa, sanon, keskellä Alt-Strelitzin katua.»
»Ja vieraita ihmisiä päälle päätteeksi», sanoi läkkiseppä Peltinen, »soveltuuko tämmöinen täällä?»
»Ei», sanoi puuseppä Höylänen. »Kun me silloin tällöin annamme toisillemme muutamia kolauksia kaikessa ystävyydessä, niin on meillä siihen kaupungin porvareina täysi oikeus.»
»Niin, me saamme tapella, sillä mehän saamme maksaa veroja ja ulostekoja», sanoi suutari Pikilanka. »Meillä on siihen täysi oikeus; sitä vartenhan meillä on maistraatti.»
»Mutta nämä maalaiset ja kuleksijat eivät kuulu meidän tuomiokuntaamme ja kuitenkin pitävät he tuommoista meteliä. Tulkaa, niin panemme heidät kaikki heti putkaan!»