»Mikä oli hänellä tarkoituksena häiritessään tämän kaupungin rauhaa ja nostaessaan sen kapinaan», kysyi pormestari ukko Swartilta.
»Tarkoituksenako», sanoi ukko Swart.—»Ja kapinaanko?—Kas, tämäpä vasta on jotakin! Pidättekö te sitä kapinana, että rauhallinen ihminen, joka on vähän lihavanlainen, sattuu liukahtamaan istuinlaudalta ja putoamaan turkkilaiseen rumpuun?»
»*Täydellisenä* kapinana sitä en tahdo pitää», sanoi pormestari, »mutta conat'iksi[1] sitä mielestäni ainakin on kutsuttava.»
[1] Kapinan hanke, vehkeileminen.
»Sitä vastaan minulla ei ole mitään», sanoi Swart, »sanokaa te sitä sillä tai jollain muulla nimellä. Minun omatuntoni on puhdas ja rauhallinen, ja piru minut periköön, jollei kaikki mitä sanon, ole silkkaa totuutta. Mutta minä vannon, etten halua olla kapinan kanssa missään tekemisissä.—Onko tämä nyt enää laitaa? Ensin minun täytyi tapella tuon roistojoukon kanssa, ja sitten te tahtoisitte minun vielä rupeamaan kapinoitsijaksi! Ei, kiitoksia paljon!»
»Kuinka hän tuli rumpuun?» kysyi pormestari.
»Hän istui siihen ilkeyksissään!» sanoi musikantti.
»Eipähän, sinä koira, vaan tapaturmaisesti. Saan sanoa teille, herra pormestari, että kun nousin vaunuun, rupesi päätäni huimaamaan, minä rupesin liukumaan istuinlaudalta ja tömähdin siten rumpuun.
»Tätä voisi kutsua nimellä casus»[1], sanoi pormestari, »ehkäpä myös nimellä lapsus[2].»
[1] Kompastus, tapaturma.