»Ei muuta kuin minä ja tuo ainoa lapseni tuossa», sanoi Swart Fritsiä osottaen.
»Mitä noissa koreissa on? Avatkaa ne!»
Korit otettiin esille ja niiden sisältöä ruvettiin tutkimaan. Ja kelpo herkkuja nyt tuli näkyviin: kahdeksankymmentä kananmunaa, kaksi kinkkua, läskiä, makkaraa, lihaa, pannukakkuja, pytyllinen herneitä, voita, vehnäleipää, ruisleipää, ja paljon muita makupaloja, joiden luetteleminen tässä kävisi liian pitkäksi.
»Mutta hyvät ihmiset», kysyi mies, »mihinkä te tarvitsette kaiken tämän?»
»Mihinkäkö?» sanoi Swart. »Se tulee syötäväksi, se on meidän eväämme.»
Mutta tähän selitykseen ei tullipalvelija tyytynyt, hän luuli Swartin pitävän hänen kustannuksellaan pilaa, ja vasta kun hänelle juurta jaksain oli selitetty matkan suunta ja tarkoitus, tyytyi hän ja sanoi:
»No, hyvästi sitten ja onnea matkalle!»
»Herra Tulli», sanoi Swart, »mitä olemme teille velkaa?»
»Ette mitään, minä olen vain tehnyt velvollisuuteni.»
Nyt Swart vuorostaan nauroi tullipalvelijaa vasten naamaa.