»Mutta rahat, rahat», voihki ukko Witt, »jos he saavat ne käsiinsä, niin olemme me hukassa. Preussiin ei saa viedä rahaa,—ja kaiken lisäksi ne vielä punnitsevat meidät.»
»Mitä sinä puhut? Punnitsevat?—Mutta onpas se sitten ihan kirottu kansa!» Swart tarkasteli »ruumiikasta» personaansa: »Tullaavatko ne meidät pala palalta?»
»Tullaavat, naapuri,—nauloittain!»
»Ne eivät mahda olla oikein viisaita», sanoi Swart ja he alkoivat oitis piiloittaa rahojaan,—minä puhun tässä vain talonpojista, sillä musikanteista ei ainoakaan liikahtanut; jo heidän silmistään näki, että heillä rahoihin nähden oli aivan kirkas omatunto.
Nyt tultiin tullihuoneen luo.
Viheriään virkanuttuun puettu mies tuli ulos huoneesta ja meni vaunun luo.
»Hyvää päivää!» sanoi hän kohteliaasti, »onko tullattavaa?»
»On, herra tulli», vastasi Swart, »242 naulaa. Voin nimittäin ilmoittaa teille, että äskettäin viedessäni villoja juutalais-Josefylle Stavenhageniin tulin punnituksi yksin tein.»
Mies nauroi hänelle vasten naamaa ja sanoi:
»Hyvä ystävä, en tarkoita sitä. Mutta eikö teillä ole tullattavia tavaroita?»