»No, sen puolesta ei tule hätää», sanoi Swart. »Mutta toisin on meidän vaatteidemme laita. Kalle tosin saattaa esiintyä missä tahansa, minun tyhmä poikani käy myös laatuun, eikä minun omasta puolestanikaan tarvitse hävetä, mutta sinä, naapuri! Hyi, enkös minä käskenyt sinua ottamaan samettiset manshesterhoususi mukaan, ja kuitenkin piti sinun ottaa vanhat housusi, joissa on nuo rumat paikat polvissa! Meidän täytyy hävetä sinua; näin sinä et voi tulla museoon.»
»Niin», sanoi ukko Witt surkealla äänellä, katsellen paikattuja housujaan, »minä tahtoisin mielelläni tehdä itseni niin hienoksi kuin suinkin mahdollista, mutta minkäsläiset niiden housujen oikeastaan pitäisi olla? Pitkiä housuja en voi käyttää kotona, ja kaapissa riippuu ainakin puoli tusinaa lyhyitä.»
»Minä ehkä voin pelastaa teidät tästä housupulasta», sanoi viuluniekka. »Minulla on aivan uudet housut, ne ovat aivan uusinta muotia, ne ovat kummilastaiset ja oikein erinomaiset. Milloin ne ovat pitkät, milloin lyhyet, aina kuinka tarve vaatii. Minäpäs näytän niitä teille. Katsokaas nyt! No nyt ne ovat polvipöksyt, eikö niin? Kun te nyt kiinnitätte jalkahihnat ja vedätte ne saappaan pohjan alle, niin ne venyvät pitkiksi housuiksi; eikä kukaan voi arvata, kuinka muutos on tapahtunut.»
»No, kaikkea ne keksivätkin», sanoi Swart, »ihanhan tämä on kuin silmänkääntäjätemppu!»
»Isä kulta», sanoi Kalle hiljaa, »ostakaa ne min…»
»Poika», sanoi ukko Witt, »oletpas sinä tyytymätön! Sinulla on kauniit keltaiset housut ja ihka uusi takki, ja kuitenkin sinä aina vain pyydät uutta ja uutta. Ei, kyllä sinun vanha isäsi myös tarvitsee jotain yllensä.»
Seuraavaan majataloon saavuttuaan poikkesivat he sisälle housuja koettamaan. Ne sopivat suurenmoisesti, ja kaupat tehtiin. Ukko Swart ei voinut olla ihailematta näitä erinomaisia housuja, ja hän kiitteli Wittiä ja sanoi:
»Kuinka mainion hyvin ne istuvat! No, näytäs nyt minulle, kuinka ne tulevat lyhyiksi!»
»Luuletkos, etten osaa sitä tehdä», sanoi Witt, avaten jalkahihnat: »Kas näin!»
»No, tees ne taas pitkiksi!»