»Voih», änkytti Swartin emäntä, »enhän minä voinut sille mitään—voi, voi—silta oli niin vanha, ja niin minä putosin veteen. Voi, voi, voi!»
»Mitä?» huudahti vanha Snurin emäntä katsahtaen kannuun, jossa oli teetä, »kamomilliteetä tämmöisessä tilassa? Se ei käy laatuun mitenkään. Meidän täytyy antaa hänelle jotain väkevämpää!»
Nyt he kaikki juoksivat kotiinsa, josta sitten palasivat takaisin tuoden muassaan niin paljon pulloja, laseja, saviastioita ja rasioita, että ne olisivat piisanneet kokonaisen sairaalan tarpeeksi, ja sitten he rupesivat »tohtoroimaan».
»Tässä on erinomaista laastaria; koetappas lämmittää sitä ja panna vatsalle! Se on aina auttanut minua!»
»Äh», sanoi Knaakin emäntä, »mene siitä tiehesi laastareinesi!—Kas tässä on pirunpihkarohtoa, ota sitä, niin saat nähdä, että apu tulee!»
»Loruja!» sanoi Holtin emäntä, »luuletko sinä, että ne auttavat? Ei, tässä on minun yhdeksän-aineenvoiteeni; se on aine, joka kelpaa. Minä olen perinyt resehdin isältäni; se auttaa kaikkia tauteja vastaan.»
»Pois tieltä!» sanoi Boltin emäntä ja tungeikse sängyn laidalle, »ainoa mikä häntä auttaa, on tämä liljamäntti. Se auttaa, kun ei enää mikään muu auta.»
»Kuulkaas nyt», sanoi vanha Platerin emäntä, »meidän täytyy venyttää häntä!»
»No, se on tietty, se tässä on tehtävä!»
Ja samassa tarttui kaksi eukkoa sairasta jaloista ja kaksi päästä, ja niin ruvettiin sitten venyttämään kaikin voimin; he olivat vähällä venyttää Swartin emännän kuoliaaksi, ja tämä huusi täyttä kurkkua.