»Minä luulen että hän on vihoissaan», sanoi Witt. Katsos vaan kuinka hän sylkee! Hän on varmaan hyvin kiukkuinen kapine!»
Samalla tuli kuningas heidän luokseen ja rupesi sylkemään.
»Mitä te tässä tollotatte?» ärjäsi hän.
»No ei mitään, herra majesteetti», sanoi Witt. »Me halusimme vain vähän katsella teitä.»
Nyt kuningas oikein hirmustui ja hänen kasvonsa muuttuivat vallan sinisiksi pelkästä kiukusta.
»Hävyttömät miehet! Kuka on antanut teille luvan kurkistaa sisään hotelliin? Menkää heti matkoihinne!»
Ja jolleivät he olisi ajoissa pötkineet pakoon olisivat he varmaan saaneet tuntuvan iskun valtikasta. Mutta he juoksivat katua eteenpäin ja pysähtyivät vasta päästyään pois Portugalin kuninkaan valtikan ulottuvilta.
Swart sanoi:
»Tämäpä oli hauskaa! Minä, hyvät ystävät, en koskaan olisi voinut uskoa, että kuninkaatkin tappelevat!»
»Kyllä he tappelevat, naapuri», vakuutti Witt. »Kuninkaat ovat niin kummallisia; jos vähänkin vain liikahdat, niin kohta he tulevat hulluiksi ja lyövät päälle vaan! Eivätkä herttuat ole rahtuakaan paremmat. Tiedäthän sinä, että vanha herttua Fredrik Frans omalla kädellään antoi minulle lyönnin vasten suutani. Sitä minä en eläessäni unohda. 'Pois tieltä, tolvana!' sanoi hän—ja samassa löi hän. Eikä hän väärään lyönytkään.»