Kun he nyt olivat tointuneet säikäyksestään, kääntyivät he takaisin ja tulivat »Vaaliruhtinaan sillalle».
»Katsos kuinka hän istuu hevosen selässä! Kuka se on? kysyi Witt.
»Ruuna on hyvä», sanoi Swart. »Miehestä minä en anna penniäkään, mutta ruunalla on hyvät jalat.»
»Ei, naapuri», sanoi Witt, »katsos hänen tukkaansa, tiheä kuin pilvi ja sen alla on vangittuja ihmisiä. Minä luulen, että se on santarmi.»
»Voipi olla», sanoi Swart. »Mutta musikantit sanoivat, että vanha Blücher[1] seisoo täällä jossakin, ja hänet minä mielelläni tahtoisin nähdä. Tosin hän seisoo myöskin Rostockin torilla, mutta minä tahtoisin sentään nähdä, miltä hän täällä näyttää.»
[1] Saksan vapautussodan 1813—14 sankareita.
* * * * *
Ei kestänyt kauaa, ennenkuin he tapasivat sotamiehen, joka pientä palkkiota vastaan oli halukas näyttämään heille, missä Blücher seisoi. He tarttuivat nyt taasen toinen toisiaan käsivarresta ja seurasivat sotamiestä. Joka kerta kun heitä vastaan tuli upseeri, seisahtui sotamies, katsoi upseeria suoraan silmiin ja kohotti oikean kätensä lakkinsa syrjään.
»Se on hunööriä», selitti Witt. »Kuules, naapuri Swart, minun mielestäni me olisimme aika tyhmeliinejä, jollemme mekin kohottaisi kättämme hattumme syrjälle ja tekisi hunööriä.»
Sanottu ja tehty.