Joka kerta kun heitä vastaan tuli upseeri, seisahtui koko seurue ja kohotti kätensä hatulleen; kohottipa Kalle molemmatkin kätensä.
Vihdoin tulivat he paikalle, missä ukko Blücher seisoo miekka kädessään.
»Se ei ole hän», sanoi Witt, »se ei ole rahtuakaan hänen näköisensä.»
Sotamies vakuutti, että kyllä tämä oli Blücher.
»Loruja», sanoi Swart, »Rostockin torilla on hän aivan toisennäköinen.
Eihän tällä ole edes mitään leijonannahkaa.»
»Ei», sanoi Witt. »Se ei voi olla hän. Seisoohan hän tuolla ylhäällä niin kurjan ja hätäilevän näköisenä kuin jos hänet vasten tahtoaan olisi asetettu uunille seisomaan ja hän pyytäisi päästä sieltä alas.»
»Nyt minä tiedän, ketä se kuvaa», jatkoi Witt. »Se kuvaa vanhaa kenraali Pressentiä! Hän heilutteli miekkaansa aivan tuolla tavoin, kun me marssimme Schweriniin.»
»Se voi olla mahdollista», sanoi Swart. »Mutta kuka sitten on tuo toinen tuolla?»
»Se on kreivi Bülow-Dennewitz», sanoi sotamies.
»Mikä mies se semmoinen olisi?» sanoi Witt. »Ei, se on majuri von Voss Grabowista; se on aivan hänen näköisensä. Häntä en minä unhoita milloinkaan. Se oli mies, joka osasi olla hyvä kaikille. Hän sanoi meitä aina lapsikseen.»