»Mitäs sinä puhut?» sanoi Witt takkiaan pidellen. »Eihän se ollut lääninoikeus, vaan metsäoikeus. Hän on itse kertonut minulle sen, ja senvuoksi luulisin tuntevani sen asian.»
»Niin, sepä on kaunis juttu, se», sanoi Swart. »Näettekös, muutamat meidän kylän miehet tulivat haastetuiksi oikeuteen senvuoksi, että olivat olleet luvatta metsässä—ja siinä he olivatkin tehneet väärin, tietysti—ja kun nyt tuomari kuulustelee heitä, niin astuu ukko Bolt sisään maksaakseen vähän rahoja; tämä tapahtui nimittäin juuri veronmaksun aikoina. No, tuomari kiroili ja ärjyi tahtoessaan saada miehet tunnustamaan, ja kun he olivat tunnustaneet, kutsui hän vanginvartijan ja käski tämän antaa heille viisikolmatta lyöntiä selkänahalle.
Kun vanginvartija oli käskyä toimeenpanemassa, arveli ukko Bolt voivansa mennä tuomarin eteen asiaansa toimittamaan, ja hän meni ja sanoi:
»Minulla olisi tässä…
»Jaha, niin vainkin, keskeytti tuomari. Tämän tässä minä olin kokonaan unohtaa; saakoon hänkin rangaistuksensa.
Mutta siihen ei Bolt tietysti halunnut suostua.
»Herra tuomari, sanoi hän minä olen tässä…
»Vai uskallat sinä mukista vastaan? sanoi tuomari—luulenpa että tahdot niskotella esivaltaa vastaan. Anna hänelle viisikolmatta!
»Mutta Herra Jumala, väitti Bolt, olenhan minä tullut tänne….
»Suu kiinni!