»No, eihän sitä mitään erinomaista kuulu», sanoi Swart. »Ihmiset ja eläimet ovat terveinä. Herra pastori on terve ja rouva pastorska käy päivä päivältä tukevemmaksi ja teidän pieni Kalle-veljenne on reipas poika. Tässä eräänä päivänä hän painiskeli pitäjänvoudin Fritsin kanssa ja sai hänet alleen. Ja Lovisa, teidän sisarenne on oikein erinomainen tyttö. Kun minä joku päivä sitte olin lukkarilla, istui hän siellä potfianoa soittaen—lukkarilla on näet sellainen potfiano—ja kunpa te olisitte kuullut, kuinka hän osaa soittaa, ja kuinka hän taitaa sormiaan käyttää! Se oli aivan ihmeellistä!»
»Kuinka lukkari ja hänen tyttärensä voivat?» kysyi Henrikki.
»Lukkari», sanoi Swart,»hän on aivan entisellään; koulussa hän istuu ja lukee lasten kanssa ja antaa niille selkään sitä mukaa kuin on tarpeellista.»
»Entä Dorotea?»
»Hän voi hyvin», puuttui Frits äkkiä puheeseen, »hän on tullut isoksi ja kauniiksi.»
Ja Frits tuli punaiseksi kuin kukko.
»Poika», sanoi isä, »mitä sinä puhut tytöstä? Luuletko sinä että herra Henrikki hänestä välittää? Kyllä hänellä on muuta ajateltavana! Sinä et todella häpeä laisinkaan! Etkä sinä muuta ajattele kuin aina vain lukkarin Doroteaa. Jos äitisi sen tietäisi, niin saisitpa kokea….»
»No eikö mitään ikävää ole kotona tapahtunut?» keskeytti ylioppilas.
»Ei», vastasi Witt. »Mutta ukko Raabe on kuollut; hän tuli sairaaksi heti pääsiäisen jälkeen ja haudattiin neljä viikkoa takaperin. Ja Voss ajoi poikansa ylitse lantarattailla, mutta sitä hän ei voinut välttää, ja Hannu Schmidt seisoi ylhäällä vanhoilla tikapuilla, jotka menivät rikki, niin että hän putosi maahan, mutta hän pääsi asiasta helpolla. Ja sitten on kuusi talonpoikaa mennyt Ameriikkaan vaimoineen ja lapsineen ja Mikko Frank ja Hannu Wunderlich ovat vankeudessa lampaanvarkaudesta.»
»He varastivat kaksi lammasta ja kuusi karitsaa, ja senvuoksi heidät pantiin kiinni», sanoi Swart. »Ja sitten se tapaus ukko Boltin ja lääninoikeuden välillä.»