Tuskin olivat he ehtineet saada tämän housujutun tyydyttävälle kannalle, kun Frits juoksi erään herran luo, joka seisoi toisten joukossa, lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä.
»No, mutta Jumala varjelkoon minua!» sanoi Swart. »Nythän sinä tulet hulluksi, poika! Frits, piruko sinua riivaa?»
Mutta Frits ei kuullut, mitä Swart sanoi, hänellä oli niin paljon puhumista vieraan herran kanssa.
»Tunnetko sinä minut, Henrikki? Isä, etkö tunne Henrikkiä. Sehän on pastorin Henrikki. Ja sainkin minä sinut tavata juuri täällä!»
Fritsin matkatoverit tulivat lähemmäs.
Ukko Swart astui etunenässä.
»No hyvät ystävät!» sanoi hän. »Olipa nyt erinomainen onni että sinun jalkahihnasi menivät poikki, jotta saimme tavata pastorin Henrikin!»
Witt teki toisella kädellään hunööriä, toisella pidellen takkiaan vartalonsa ympärillä, ja Frits pudisteli vanhan leikkitoverinsa kättä.
»Mutta poika», sanoi Swart, »älä sinä nyt niin julmasti ahdistele häntä; hän ehkä saa hävetä meitä.»
»Minkätähden minä saisin hävetä tavatessani vanhat hyvät ystäväni?» sanoi Henrikki.—»Mutta kertokaa nyt minulle, mitä kotiin kuuluu ja mitä on tapahtunut siitä lähtien kun minä matkustin sieltä!»