»Mitä sinä tarkoitat?» sanoi Witt. »Ensin minä ostan uudet housut, jottemme tarvitsisi hävetä joutuessamme hienojen ihmisten pariin, ja kun nyt on kysymys siitä, niin sinä rupeat ujostelemaan.—Mene nyt vain rohkeasti portaita ylös!»
Ja Witt juoksi ylös—kaksi porrasta kerrallaan, näyttääkseen, ettei hän lainkaan ujostellut.
Mutta tätä hänen ei olisi pitänyt tehdä.
Kummihousut eivät sitä kestäneet.
Kun hän taivutti jalkojaan, meni toinen jalkahihna rikki ja—ratsis! housun lahe lensi kokoon polven yläpuolelle. Ja kun hän kumartui sitä jälleen kiinni solmimaan, meni toinenkin hihna rikki, ja nyt hän seisoi siinä paljain säärin kaikkien hienojen herrojen ja naisten keskellä.
Hänellä näytti olevan uimahousut jaloissaan.
Kun Wittin seuralaiset olivat ehtineet ylös, oli iso piiri ihmisiä kerääntynyt hänen ympärilleen. He tuuppailivat toinen toisiaan kylkeen ja osoittelivat Witt-raukkaa, joka turhaan koetti saada housut peittämään sääriään.
Kun hän oli vetänyt toisen lahkeen alas, meni toinen ylös. Nämä olivat polvi- ja pitkät-housut, aivan niinkuin musikantti oli sanonut!
Ukko Swart tunkeusi väkijoukon läpitse ja rupesi Wittiä lohduttamaan.
»Älä välitä näistä irvistelijöistä! Tässä olen minä, ja nimeni on Swart, ja hänen nimensä on Witt, ja hyvin tyhmä on se joka sallii itseään naurettavan vasten naamaa. Kukas sille mitään voi, ettei kummi ole yhtä kestävää kuin lanka ja piki. Älä ole milläsikään, naapuri, vaan pane takkisi napit kiinni!—Olipa tämäkin kaunis tapaus!»