"Malta, sä juupeli!" huudahti täti takasin, ja niinkuin Bräsig hänelle oli opettanut, tarttui hän, jos ei juuri Fritzin kurkkuun, niin kuitenkin hänen kaulukseensa ja huusi korkealla äänellä: "Philistealaiset sinun päälles!" ja Bräsig-philistealainen kähmi pystyyn — tuhat tulimmaista, hänen jalkansa oli puutunut! — mutta siitä ei estettä! Hän laahusti toisella jalallaan pitkin ojan reunaa ja yritti hyökätä Fritzin kimppuun, mutta tuo yksinäinen jalka ei kestänyt kahden sadan naulan painoa, vaan petti ja Bräsig kaatui selällensä orjantappurapensaasen, meni kuperkeikkaa ja pudota mötkähti ojan pohjaan puoltatoista jalkaa syvään veteen. Siellä istui hän nyt jäykkänä ja järkähtämättömänä, ikäänkuin olisi hän vielä kylpylaitoksessaan ja hautoisi alapuoliaan. Fritz seisoi myöskin jäykkänä ja järkähtämättömänä ja hänestä tuntui, juurikuin kaadettaisiin hänen niskaansa kylmää vettä, ja hän seisoi siinä kuullellen rakkaan tätinsä ankaria nuhdesanoja, jotka kohisivat ja suhisivat ympäri hänen korviansa ja joiden loppuna aina oli: "Nyt olet joutunut lohikärmeen kitaan, poikaseni! Nyt olet joutunut lohikärmeen kitaan!"
"Ja tässä tulee nauta!" ärjyi Bräsig, joka vähitellen oli rämpinyt ylös ojasta ja myös kävi hänen kimppuunsa. Mutta Fritz oli myöskin hämmästyksestään tointunut, tempasi itsensä irti tätinsä käsistä ja olisi varmaankin pötkinyt tiehensä, jos ei suoraan yli ojan uusi vihollinen olisi tullut häntä vastaan. Se oli Frans ja kauvoja ei viipynyt, kun Hawermannkin saapui paikalle, ja tuskin oli pastorin rouva tästä hämmästyksestä päässyt, kun hänen pastorinsakin tuli saapuville ja kysyi: "Jumalan tähden, Regina, mitä tämä on? Mitä tämä merkitsee?"
Nyt masentui pastorin rouvan mieli kokonaan, mutta Bräsig ei vielä likimaillekaan ollut masentunut, vaikka näytti siltä, kuin olisi hänen alapuolensa muuttunut paljaaksi juoksevaksi vedeksi ja kävisi hän vähitellen täydellistä hajoamistansa kohden. "Hävytön vintiö!" huudahti hän ja antoi Fritzille pari nyhjäystä kylkeen, "sinun tähtesikö täytyy minun taas saada tuo kirottu leini? Mutta nyt saakoot myös kaikki tietää, mikä penteleen jesuviitti sinä olet. — Hawermann, hän…"
"Jumalan tähden!" huudahti pastorin rouva, joka tämän pahan sään lähestyessä taas oli rohkaissut mielensä, ja juoksi väliin ja sanoi: "Älköön kukaan kuullelko Bräsigiä! Hawermann, herra von Rambow, minä pyydän, menkää koreasti kotia, rettely on lopussa, täydellisesti lopussa ja mikä vielä ei ole lopussa, siitä minun pastorini kyllä lopun tekee. Tämä on vaan pieni perheellinen selkkaus. — Eikö niin, Fritz, poikaseni? — Tämä on perheellinen selkkaus, joka koskee ainoastaan meitä molempia. — Mutta nyt tule, poikaseni! Me tahdomme toki ilmottaa sen pastorille. Hyvästi, herra von Rambow! Hyvästi, Hawermann! Fritz tulee pian teidän jälistänne. — Bräsig, tulkaa tekin, teidän täytyy mennä heti levolle".
Ja niin ajoi hän seuran hajalle. Ne molemmat, jotka eivät mitään saaneet tietää, menivät kumpikin, yksiksensä kotiansa ja ravistelivat päätänsä: Hawermann harmissaan molempain nuorten herrainsa selittämättömän käytöksen tähden, jonka perille hän ei voinut päästä; Frans epäillen koko seuruetta, sillähän oli varsin selvään nähnyt Lovisan liinan ja hatun hämärässäkin, ja jotakin yhteyttä oli sillä Lovisan kanssa oleminen, mutta mitä, siitä ei hän selkoa saanut.
Fritz oli tukalassa tilassa, hänen edellänsä kävi pastori rouvansa kanssa, joka jälkimäinen kertoi parjaten ja valittaen koko asian laidan. Joukko läheni pappilaa, ja koska pahantekiä pelkäsi siellä hänelle pahoin käyvän, hidasteli hän kulkuansa, että hän olisi saanut tilaisuuden karkaamaan; mutta Bräsig ahdisti häntä niin likeltä, että hänen ulkonaisesti oli antauminen; mutta sitä pahemmin kiehui ja kuohui hänen sisunsa, ja kun Bräsig kysyi pastorin rouvalta, kuka se oli, joka niin otolliseen aikaan oli tullut saapuville, ja kun pastorin rouva lausui Fransin nimeni silloin seisahtui Fritz ja pudisteli nyrkkiä yli hernemaan kesantopeltoa kohden aina Pümpelhageniin saakka ja huusi: "Petetty olen minä, ja Lovisa myydään, aatelismiehelle myydään hän!"
"Penikka", huudahti pastorin rouva, "etkö tahdo pitää kiini kirottua suutasi!"
"Hiljan, Regina!" lausui pastori, joka nyt johonkin määrään tunsi asian, "mene sisään ja toimita Bräsig vuoteelle; minä tahdon haastella pari sanaa Fritzin kanssa".
Niin tapahtui, ja niin paljon järkeä, kuin Fritz ylimalkaan voi säilyttää, ajoi nyt vanha pastori häneen kaikessa levossa ja säveliäisyydessä; mutta täyteläiseen astiaan menee ainoastaan sen verran kirkasta viiniä, kuin vahtona ja rahkana siitä pois valuu, ja sillä aikaa kuin pastori varovalla kädellä kaasi uutta sisään, vahtoeli Fritzin suusta ulos: hänen omat sukulaisensa olivat tehneet liiton häntä ja hänen onneansa vastaan ja tuo rikas aatelismies oli heistä parempi kuin heidän oma sisarenpoikansa.
Ja sisällä huoneessa oli melkein sama laita; ainoastaan sillä erotuksella, että se astia, jonka edessä pastorin rouva seisoi, ei vahdonnut, vaan vuosi; se oli pehtori Bräsig, joka ei millään ehdolla tahtonut mennä vuoteelle.