"Sitä en minä voi, rouva kulta", sanoi hän; "eli oikeimmin, minä voisin kyllä, mutta minä en saa, sillä minun täytyy mennä Reksowiin. Rouva Nüssler on kirjottanut minulle, että minun välttämättömästi täytyy tulla sinne".
Sama rahka ja hiiva, joka Fritzissä vahtona kuohui, porisi hänessäkin vitkalleen, mutta kumminkin lakkaamatta, vaikka tuo vanha astia kauvan oli kellarissa maannut ja ravistunut; ja kun vihdoinkin kohteliaisuus pastorin rouvaa kohtaan ja leinin pelko hänen oli pakottanut vuoteelle menemään, pyörivät hänen ajatuksensa samaan suuntaan, kuin Fritzin, joka taas pappilan puutarhan takana tallasi hernemaan multaan tämän urhollisen päätöksen: "Minä tahdon luopua! Luopua toivostani! Mutta tuon kirotun aatelisjunkkarin on piru perivä!"
Luku 13.
Kuinka papin vuoteelta tullaan papinpukuun. Miksikä Bräsig tahtoo syleillä koko mailmaa, ja miksikä hänen allansa rupee rytisemään. Kuinka Hawermannia huolestuttaa asia, joka oikeastaan ei ensinkään häntä koske. Miksikä "nuori" Jokkum ja "nuori" Sulttaani katselivat toinen toisiansa, ja minkä kyydin nuori Sulttaani sai.
Seuraavana aamuna — oli sunnuntai-aamu — heräsi Bräsig ja makasi vielä ja loikoi vähän aikaa tuolla pehmeällä vuoteella — "nautinto", sanoi hän, "jota en milloinkaan elämässäni ole suvainnut itselleni, mutta joka kuitenkin tuntuu hyvälle. Mutta se on kai vaan uutuuden tähden, ajan pitkään siihenkin kyllästyisi", ja hän aikoi nousta ylös, kun samassa pappilan sisäpiika liepsahti sisään ovesta, sieppasi Bräsigin vaatteet käteensä ja meni niiden kanssa tiehensä, mutta toi hänelle niiden sijaan mustat housut ja pani ne tuolille.
"Hohoh!" nauroi Bräsig ja katseli tuota mustaa munteerinkia, "sunnuntai on nyt ja pappilassa olen; eiväthän mahda luulla, että minä olen saarnaava tänään?" Hän kohotti yhden parseelin toisensa perästä ylös ilmaan ja lausui viimein: "Nyt minä ymmärrän! Se on vaan tuon eilisen ojan ja minun oman pukimeni märkyyden ja likaisuuden tähden, kuin minun nyt on vetäminen päälleni pastorin verhot. No, olkoon menneeksi!"
Mutta mikään helppo tehtävä ei se ollut; pituudesta ei tosin puutetta ollut, mutta leveyden puolesta kävivät hänelle pastorin housut sangen ahtaiksi, liivin alimmaiset napit eivät menneet millään ehdolla kiini ja kun hän veti takin päällensä, rytisi se pahasti hartioiden välistä ja hänen käsivartensa törröttivät ulos ruumiista; juurikuin olisi hän valmis likistämään koko mailmaa uskolliselle sydämellensä.
Semmoisena tuli hän nyt alas saliin pastorin rouvan luoksi, haarat harillansa, niinkuin hänen tapansa oli käydä, siitä asti kuin hän eläkkeen oli saanut, mutta nyt myöskin kädet leveellänsä; pastorin rouva purskahti nauruun ja pakeni takasin kahvipöydän taa, kun Bräsig häntä lähestyi, kädet valmisna syleilyyn.
"Pysykää minusta kaukana, Bräsig!" huudahti pastorin rouva. "Jospa minä vaan olisin aavistanut, että pastorini hyvät vaatteet näyttävät niin rumilta teidän kömpelöllä ruumiillanne, olisitte te saaneet maata vuoteella puolipäivään asti, sillä niin kauvan on viipyvä, ennen kuin teidän verhonne on pesty ja kuivattu".
"Haha!" nauroi Bräsig, "vai niiden tähden! Ja minä luulin, että te olitte lähettäneet minulle pastorin vaatteet, että näyttäisin suloisemmalta teidän silmissänne nyt aamulla kohdatessamme".