Kun Lovisa tänä iltana hämärän aikana tuli tupaan, veti pastorin rouva tuon ison, kauniin tytön syliinsä, suuteli häntä noille raitteille huulille ja pusersi hänen puhdasta sydäntänsä rintaansa vasten. — Semmoista eivät naiset toki voi jättää tekemättä!

Luku 14.

Mitä Sofi Degel ja Kristian Däsel pakisivat penkillä, ja minkätähden Bräsig näytti, kuin olisi ukkonen iskenyt häneen, ja miksikä hän seisoi kuin amiraali mastopuun vieressä. Koulumestari Strull astuu esille sotajärjestyksessä, ja Fritz Triddelfitz ratsastaa tietoja etsimään. Pomukkelskopp menee sattumalta kävelemään kauniin ilman tähden ja Kananen ottaa hänen sillä retkellä vangiksi. Aksel rupee ihmistuntiaksi.

Juhannuksen iltana 1843 istui David Däselin vanhin poika Juha Degelin nuorimman tyttären kanssa Pümpelhagenin yrttitarhassa aikaa viettämässä penkillä kuuvalossa, ja Sofi Degel sanoi Kristianille: "Kristian, näitkö nuorta rouvaa, kun olit noutamassa nuoren herran hevosia?"

"Tietysti minä hänen näin; nuori herra veti minun sisään saliin ja näytti hänen minulle, sanoen: 'Kas, tässä on sinun armollinen emäntäsi!' ja nuori emäntä kaasi minulle kupillisen kahvia, jonka minun oli heidän nähdensä juominen".

"No, miltä hän näytti?"

"Sitä ei ole mikään helppo sanoa", sanoi Kristian; "hän on sinun kokoises, ja samanlainen vaalea tukka on hänelläkin ja hän on yhtä punanen ja valkea kasvoiltaan, ja hänellä on myös harmaat silmät niinkuin sinulla, ja hänellä on ihan samanlainen pieni sievä simasuukkonen", ja samassa painoi hän oikein rohkean suudelman Sofin punasille huulille.

"Herran Jestan, Kristian", huusi Sofi ja vapautti itsensä Kristianin syleilystä, "hän näyttää siis ihan semmoiselta kuin minä?"

"Tyttö, oletko oikein viisas?" huudahti Kristian; "älähän semmoisia luule! Näetkös, sellaisilla ihmisillä on aina jotakin, mikä ei meikäläisille ensinkään sovi. — Armollinen rouva olisi minun puolestani saanut istua tänä iltana tässä minun kanssani penkillä, kunnes häntä olisi ruvennut viluttamaan keskellä kesää, ja minun ei olisi mieleeni johtunut, antaa hänelle suukkosta".

"Vai niin?" sanoi Sofi Degel, nousi ylös ja keikautti kauniin päänsä taaksepäin, "mutta siihen olen kai minä sinulle hyvä kyllä?"