"Sen minä tiedän", sanoi Bräsig, "sillä minä olen kuullut alun tänään iltapuolella tuossa perhanan kirsikkapuussa. Koko lorun loppuna on se, että herännäinen tahtoo kosia Liinaa".
No, siitäpä hälinää nousi.
"Herran Jestan!" huudahti rouva Nüssler, "Gottlieb? Meidän lapsemme?"
"Niin", sanoi rehtori ja keskeytti yht'äkkiä puheensa ja seisoi siinä kuin ruiskumestari Klein Stemhagenissa, kun ruiskuja koeteltiin ja letku repesi ja hänen oma vesisuihkunsa lensi hänen päällensä.
Kurz hypähti pystyyn ja sanoi: "Tuo penteleen veitikka Gottlieb vasta on onnenotus!"
Jokkum kavahti myös pystyyn, mutta vitkaan, ja kysyi Bräsigiltä:
"Sanoitko Miina, Bräsig?"
"En, Jokkum, vaan Liina", vastasi Bräsig levollisesti.
Ja Jokkum istahti uudestaan.
"Ja te olette sen tietäneet, Bräsig, ettekä ole sitä minulle sanoneet?" huudahti rouva Nüssler.
"Oo, minä tiedän vielä enemmänkin", sanoi Bräsig, "mutta miksikä minä sitä teille sanoisin? Jos sen tiedätte neljännestä tuntia ennemmin tai myöhemmin, on yhdentekevä; ja minä ajattelin valmistaa teille odottamattoman ilon".