"Sinä olet oikeassa", sanoi Hawermann.
Sitte sanoivat he hyvää yötä toinen toisellensa ja menivät levolle.
Luku 3.
Mimmoinen mies Bräsigin kamarineuvos oli ja minkätähden Bräsig oli vääntämäisillään selkänsä. — Kuinka Hawermann sai paikan; miten papinpenkki kirkossa oli rojahtanut rikki. Kuinka pikku Liisa sai uuden kodin, ja miksikä Mooses käytti vaan yhtä henskeliä eikä vararikkoasioissa turvannut Preussin tuomioistuimiin.
Seuraavana aamuna tuli Bräsig ajoissa noutamaan Hawermannia Pümpelhageniin. Nuori emäntä istui etehisessä ja palkkasi väkeä; Jokkum istui kyllä hänen vieressänsä ja poltti tupakkaa, mutta raha-asiat toimitti emäntä. Kumpikaan vanhuksista ei vielä ollut tullut näkyviin, sillä isoäiti oli sanonut miniälle, että hän ei suinkaan voinut tulla alas tänään, sillä hänellä ei ollut mitään päähän pantavaa, ja isoisä oli sanonut, että ilman häntäkin voitiin kyllä hauskasti elää.
"Sepä on varsin kiltisti vanhuksilta", sanoi Bräsig, "etteivät turmele meiltä ruokahalua päivällispöydässä, sillä, rouva Nüssler, minä jään tänne päivälliselle Kaarlon luoksi. Mutta nyt, Kaarlo, täytyy meidän lähteä. Hyvästi, pikku sirkkuset!"
Kun tulivat ulos pihalle, seisahtui Bräsig.
"Näetkös, Kaarlo, eikö täällä näytä kuin Saharan erämaassa? Tuolla pieni tunkio, täällä pieni tunkio! Ja kas, tämän ojan on vanha Jokkum vielä kaivattanut, että se hiukkanen tadevettä, mitä talossa on, kaiken mokomin juoksisi kylän lampeen. Ja katot sitte!" sanoi hän ja kävi edelleen. "Heillä on olkia kyllä uusiksi katoiksi, mutta vanhukset eivät raskitse palkata kattajia. — Minä käyn täällä oikeastaan kahdesta syystä, vatsani tähden ja sydämeni tähden; sillä minä olen havainnut että se tekee minulle hyvää, jos vähän liiaksi syötyäni saan syytä pikkusen suuttuakseni. Ja mitä sydämeeni tulee, käyn minä täällä sisaresi ja noiden pienten sirkkusien tähden, että voisin häntä vähän auttaa; sillä nuoresta Jokkumista ei ole sen enempää apua kuin rattaasta reen alla talvella. Tulimmainen, minä tahtoisin nähdä hänen kerran valjaissa sontarattaitten edessä ja istua itse takana, piiska kädessä!"
"Kas", sanoi Hawermann, kun tulivat pellolle, "tässä on heillä kuitenkin varsin kaunista nisua".
"No niin, se näyttää kyllä kauniilta; mutta mitä luulet että he aikoivat kylvää tähän? — Ruista! — Ja miksikä? — siksikä että vanha Jokkum yksikolmatta vuotta perätysten oli viljellyt ruista tässä".