"Niin, Kaarlo. Näetkös, jos olisit tullut, tuoden tullessasi kukkaron täyden kolikoita, niin olisivat kyllä herttaisesti sinun vastaan ottaneet, sillä raha on ainoa, jolle he arvoa antavat, mutta nykyisessä pulassasi pitävät he sinua ja sinun tyttöäsi nurkkavieraina, jotka vievät leivän heidän ja heidän kelvottoman Jokkuminsa suusta".
"Jumalan tähden", huudahti Hawermann, "miksi en jättänyt lasta
Rassowille? Minne nyt sen vaivaisen panen? Etkö tiedä mitään neuvoa?
Tänne en häntä jätä, tänne en voi häntä jättää sisareni tähden".
"Mutta tietysti tahtoisit pitää häntä näillä likitienoilla. Minulla on jotakin sanomista sinulle, Kaarlo, tämän yön täytyy sinun vielä olla Nüsslerein luona; huomenna menemme herra kamarineuvoksen luo Pümpelhageniin. Jos asiamme onnistuu, niin etsimme paikkaa lapselle naapuristosta; mutta jos ei onnistu, sitte menemme kaupunkiin ja siellä kai joku tilaisuus aukenee, jos ei muualla niin kauppias Kurzin luona. Ja nyt hyvästi, Kaarlo! Älä pane asiaa liian paljo mieleesi, kyllä kaikki vielä tulee hyväksi". Ja niin puhein meni hän.
"Niin, jos kaikki olisivat niinkuin sinä", sanoi Hawermann, palatessaan takasin sisarensa taloon, "niin pääsisin kyllä taas aidan päälle. Ja sen päälle pitää ja täytyy minun päästä", lisäsi hän vakavasti, ja hänen reipas mielensä, jota työ ja velvollisuuden tunne oli karaissut, hajotti surut, niinkuin aurinko sumupilvet; "sisarelleni ei saa tulla mitään haittaa minun kauttani ja lapsestani tahdon minä yksin huolta pitää".
Illalla, kun maito oli siivilöitty, käveli Hawermann sisarensa kanssa edes takaisin puutarhan käytävällä, ja edellinen puhui jälkimäisen ja jälkimäinen edellisen asemasta.
"Ei, Kaarloseni", sanoi sisar, "minun tähteni ei sinun tarvitse levoton olla. Minä olen siihen jo tottunut. Totta kyllä, että vanhukset ovat hyvin omituisia ja juonikkaita; mutta jos he ovatkin minulle äreissään viikon päivät, unhotan minä sen pian taas, ja Jokkumin kunniaksi voin minä sanoa, ettei hän lisää silloin kuormaani, hän ei ole vielä kertaakaan pahaa sanaa minulle sanonut. Kun hän vaan olisi vähän toimeliaampi ja virkumpi! Mutta siksi häntä ei voida saada. Jumala nähköön, minulla on kyllin tekemistä sisäaskareista, ja jos minä tahtoisinkin pitää huolta ulkoaskareista, niin mitäpä naisihminen niistä ymmärtää; mutta siinä kohden on Bräsig minulle oikea tuki, sillä hän luo silmäyksen tuontuostakin tiluksille ja talon toimiin ja panee Jokkumin silloin tällöin vähän vauhdille".
"No, meneekö talous ylimalkaan niin hyvin, että tulette toimeen?" kysyi veli.
"Niin kuin pitäisi, ei se mene. Siksi olemme liian säästäviä, ja vanhukset eivät suvaitse, että käytämme mitään varoja talon tarpeisin ja teemme uusia parannuksia. Toimeen kyllä tulemme, ja arennin olemme aina maksaneet ajoissa; mutta Jokkumilla on kaksi vanhempaa sisarta, toinen naimisissa kauppias Kurzin kanssa, toinen rehtori Balderjahnin — niin, he ovat saaneet vaan pienet myötäjäiset — ne ahdistavat vanhuksia ja meitä nyt yhä, saajaksensa ulos perintöänsä. Rehtori Balderjahn ei sitä juuri tarvitsisi, mutta hän on semmoinen vanha saituri; Kurz sitä vastaan voi tarvita rahansa, sillä hän on kauppamies ja tahtoisi mielellään laventaa liikettänsä. Mutta molemmat vanhukset tahtovat antaa Jokkumille pian kaikki ja siitä, mitä he itsellensä ovat pidättäneet, eivät he voi luopua, ja vanhalla muorilla on semmoinen vanha ilkeä sananlasku, jota hän aina jupisee, kun häntä semmoisella anomuksella lähestyvät:
"Ken kaikki antaa lapsillensa,
Niin että itse on nälissänsä,
Se saakoon hyvästi selkähänsä.
"Mutta se on väärin, ihan väärin, ja siunausta ei siitä milloinkaan lähde, sillä toinen lapsi on yhtä hyvä kuin toinenkin; ja sen olenkin minä alussa suorastaan vanhuksille sanonut. Mutta kah, mikä elämä siitä nousi! He olivat muka itse kaikki ansainneet ja olinko minä jotakin tuonut tullessani? Polvillani pitäisi minun rukoilla Jumalaa, että he tahtoivat tehdä Jokkumista miehen. Mutta minä olen kuitenkin saanut Jokkumin vähitellen antamaan Kurzille noin 1,500 taaleria. Vanha muori on sen kyllä huomannut ja siitä minua usein pistellyt; mutta asian oikeata laitaa hän ei kuitenkaan tunne, sillä, koska Jokkum on liiaksi hidasteleva ja hän laskemisessa ei ole oikein harjaantunut, on kassa minun hallussani ja siihen en anna minä isoäidin millään ehdolla tirkistää. Ei, isoäiti, niin tyhmä en minä ole! Koska minulla on oma talouteni, niin pitää minulla myös olla oma kassani. Ja tämäpä se juuri on, joka vanhuksia enimmästi harmittaa, ettei Jokkum enää ole heidän holhouksensa alainen; mutta Jokkum on lähes neljänkymmenen ikäinen ja jos ei hän tahdo itse hallita itseänsä, niin tahdon minä häntä hallita, sillä minä olen hänen vaimonsa ja minulla on siihen lähin oikeus, niinkuin meidän pastorimme rouvalla on tapa sanoa. Sanoppa, Kaarlo, olenko minä oikeassa vai olenko minä väärässä?"