"Ei, Hawermann", huusi Kurz taas väliin, "Jos apilaan siemenillä on oikea kiilto ja näyttävät punertavansinisiltä…"
"Niin, Kurz", sanoi Hawermann, "mutta semmoisilta eivät teidän siemenenne juuri näytäkkään".
"Hyvä ystävä", lausui rehtori taas Bräsigille "Venus oli, niinkuin jo sanoin, jumalatar, ja kuinka lampurin koiraa…"
"Mitä joutavia!" keskeytti Bräsig hänen, "tuon jumalattaren jutun on joku teille uskotellut, Venus on jonkinlainen lintu. Kaarlo, sinä muistat kai vielä tarinat lapsuuden ajoiltamme Venus linnusta?"
"Aa", huudahti rehtori, ikäänkuin olisi asia hänelle selvennyt, "nyt minä tiedän, mitä te tarkotatte, te tarkotatte Phönix lintua, joka Arapiassa tekee pesänsä kalleista yrteistä…"
"Sehän on ihan mahdoton!" huudahti Kurz. "Kuinka voisi taitavinkaan lintu valmistaa pesänsä neilikoista, karvaista pippureista, kartemummasta ja muskottipähkinöistä!"
"Hyvä lankoseni, sehän on vaan tarina".
"No, sittenpä valehtelee tarina", sanoi Bräsig, "ja te äännätte sen sanan ihan väärin, se ei ole Phönix, vaan se on Ponys, ja ne eivät ole mitään lintuja, ne ovat pieniä hevosia, eivätkä ne ole kotoisin Arapiasta, vaan Ruotsista ja Ölannista, ja minä tunnen ne varsin hyvin, sillä minun armollisella kreivinnallani oli kaksi ponysta, joilla hän aina kävi ajelemassa".
Rehtori tahtoi taas oikaista, mutta Kurz puuttui hänen puheesensa: "Älä, lankoseni, älä viitsi! Me uskomme muutenkin, että sinä semmoisissa asioissa olet Bräsigiä oppineempi".
"Ei", sanoi Bräsig, "antakaa hänen vaan tulla!" ja asettui samassa rehtorin eteen, ikäänkuin voisi hänen puolestansa kiista taas alkaa.