"Eihän tämä ole mitään hiiskumista", sanoi Bräsig, "minä vaan kysyin. — Maltappa, Kaarlo, yhden tikin saan minä vielä, ja jos sinä vielä saat yhden niin on meillä tarpeeksi".
"Minä saan osani", sanoi Kurz.
"Ja minä myös", sanoi rehtori.
Parin pelauksen perästä laski Kurz kätensä korteillensa ja sanoi: "No niin, minulla on tarpeeksi".
Ruutu oli viskattu pöydälle, rehtori leikkasi matamilla, Bräsig otti kuninkaalla: "Mihin on mielesi, tyttöseni?" ja rehtori parka istui siinä pitkällä nenällä: "Mitenkä on tämä mahdollista, minä en voi sitä ymmärtää".
"Eihän sinulla ollut mitään lehtiä", huudahti Kurz.
"Kaarlo", sanoi Bräsig, "jos olisit oikein ollut varuillasi, niin olisivat saaneet vielä yhden pietin lisäksi".
"Niin, sinähän olet syypää, ethän sinä vastannut minun herttaani".
"Kaarlo, eihän minulla ollut enemmän väriä, minulla oli kuningas yksistään".
"Ei, lankoseni", huudahti Kurz, "tämä ei kelpaa, sinä turmelit koko pelin, olihan sinulla risti kuningas ja viskasit vaan yhdeksäisen päälle. Me olisimme kyllä voittaneet".