"Yhdeksäinen on itsepäinen", sanoi rehtori ja veti esille yhdeksänsilmäisen.
"Naispuoli minusta huoli", virkkoi Bräsig ja otti pelin matamilla.
"No, pentele kans!" huudahti Kurz. "Ristiä ei hänellä myöskään ole.
Mitäpä hänellä viimein onkaan?"
"Päästä pino aljetaan", sanoi Bräsig. "Kas tässä pataässä!" ja pelasi ulos mainitun lehden. "Eläköön armias, rakkakin ruhtinas!" huusi hän ja veti patakuninkaan pöydälle. "Kunnia sille, jolle kunnia tulee!" ja patarouva seurasi perästä.
"Herranen aika!" huudahti Kurz, laski korttinsa pöydälle ja katsasti rehtoria, "mitäpä hänellä lieneekään? Pataa ei hänellä myöskään ole".
"Hyvä lankoseni", sanoi rehtori, "vielä tulee minunkin vuoroni".
"Mutta liian myöhään", sanoi Kurz ja otti kortit taas käteensä syvällä huokauksella, ikäänkuin olisi; rehtori kohdellut häntä hävyttömästi, jota hän kuitenkin tahtoi kristillisesti kärsiä.
"Kaarlo", kysyi Bräsig, "kuinka monta tikkiä on meillä?"
"Neljä", sanoi Hawermann.
"Ei", sanoi Kurz, "tämä ei kelpaa. Hiiskua ai saa pelissä mitään".