"Mitäpä on teille tapahtunut?" tiuskasi Bräsig yli pöydän.
"Minun rautikkotammani on saanut varsan", sanoi Fritz häpeissään.
"No, semmoista on jo usein tapahtunut", virkkoi Bräsig. "Miksikä näytätte te niin nolonnäköiseltä sentähden. Sehän on iloinen sanoma, että niin on käynyt".
"Kiin kyllä", sanoi Fritz, "mutta… mutta… se on niin kummallista. Teidän on tuleminen sitä katsomaan, herra pehtori".
"No, onko varsa sitte kuollut?" kysyi Hawermann.
"Ei", sanoi Fritz, "se on ihan terve; mutta se on niin kummallinen…
Kristian Däsel sanoo sen olevan kamelivarsan".
"No", sanoi Hawermann, "voimmehan pelata pelimme jälestäpäin, mennään katsomaan".
Ja vaikka Kurz pani vastaan, menivät kaikki kumminkin Fritzin kanssa talliin.
"Semmoista varsaa en ole vielä milloinkaan nähnyt", sanoi Fritz talliin mentäissä, "sillä, on tuommoiset pitkät korvat", ja hän osotti kyynärpäistä alaspäin.
Kun tulivat talliin, seisoi Kristian Däsel seimessä, jossa rautikkotamma ystävällisesti nuuskieli varsaansa ja kökötti ja tuo pienokainen teki ensimäisiä kömpelöitä yrityksiä vastaisiin, sukkelampiin hyppäyksiinsä. Tallirenki pudisteli päätänsä ja sanoi Bräsigille, joka oli siirtynyt hänen viereensä: "Niin, sanokaapa, pehtori, mikä otus tuo kummitus on tässä syntisessä mailmassa".